Uusimmat

Stranger Things -tähti pääsi irti World of Warcraft -koukusta toisen pelin avulla

Kuva: © Netflix

13.06.2022 16:45 Muropaketin toimitus

Näyttelijä David Harbour sai herätyksen lopettaa World of Warcraftin pelaamisen yllättävällä tavalla.

Stranger Things -sarjan tähti David Harbour on avautunut tuoreessa haastattelussa entisestä peliharrastuksestaan, joka näyttelijän mukaan ”pilasin hänen elämänsä”. Harbour kertoo pelanneensa aikanaan World of Warcraftia, minkä hän muistelee olleen ”koko olemassaolonsa hävettävimpiä juttuja”.

”Vuonna 2005 pelasin sitä aivan helvetisti”, Harbour muisteli NME:n mukaan. ”Se pilasi elämäni noin vuodeksi. Olin aivan sekaisin.”

Herätys todellisuuteen tapahtui Harbourin mukaan toisen pelin avulla. Näyttelijä kertoo pelanneensa myös The Simsiä, jossa hän yritti tehdä pelihahmostaan näyttelijää. Peli alkoi sitten muistuttaa kummasti todellisuutta.

”Avatarini pääsi tietylle tasolle urallaan, ja yritin saada häntä opettelemaan puhetaitojaan. Hän oli sivuosanäyttelijä ja halusin hänen työstävän puhetta ja kehoaan, mutta hän vain halusi istua ja pelata videopelejä”, Harbour kertoi.

The Simsin elämäsimulaatio auttoi siis Harbouria huomaamaan, että hän oli jäänyt aivan koukkuun pelaamiseen.

Stranger Things -hittisarjan viimeiset jaksot saapuvat Netflixiin 1. heinäkuuta.

LUE MYÖS: Stranger Thingsin loppuhuipennus nähdään 1. heinäkuuta – Netflix julkaisi uusista jaksoista ensimmäisen trailerin