Uusimmat

Striimauspalvelu OnLive laajentaa myös Suomeen

29.08.2014 17:30 Juho Anttila

OnLive

Pelejä verkkoyhteyden yli striimaavasta OnLivestä kohuttiin pari vuotta sitten kovasti. Firma lupaili kuuta taivaalta, mutta samalla koko rotisko meinasi mennä nurin. Toiminta pelastettiin hieman epäilyttävältä haiskahtavien yritysjärjestelyiden avulla ja epäilyksiä herättävä teknologiakin todettiin Domen testissä, jos ei ongelmattomaksi, niin kuitenkin yllättävän toimivaksi.

Kaksi vuotta myöhemmin palvelu elää ja voi hyvin. Itse asiassa niin hyvin, että se laajentaa toimintaansa kuuteen uuteen Euroopan maahan. Tämän vuoden loppuun mennessä OnLive-palvelu on saatavilla Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa, Irlannissa, Alankomaissa ja Suomessa. Tähän saakka palvelua on pyöritetty Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Iso-Britanniassa.

OnLiven tiedotteen mukaan yritys on saanut kasvatettua infrastruktuuriaan merkittävästi tämän vuoden aikana. Kasvu mahdollistaa palvelun suuntaamisen uusille alueille. Firmaa vetävän Bruce Groven mukaan uudet maat on valittu listalle siitä syystä, että OnLive-palvelua käytetään mainituista maista käsin jo valmiiksi ahkerasti. Toiminnan laajentaminen suoraan näille alueille mahdollistaa paremman palvelun tarjoamisen yhä useammalle pelaajalle.

Lähde: The Market for Computer and Video Games

Lisää aiheesta

OnLiven toimitusjohtaja sai sittenkin kenkää

Dome testasi: miten Onlive-pelipalvelu toimii Suomesta käsin?

OnLive elää sittenkin pienen kakkakepposen jälkeen