Uusimmat

Sukella Bioshockin maailmaan elokuussa

01.03.2007 14:32 Miikka Lehtonen

Vuoden odotetuimpiin peleihin kuuluva Bioshock on vihdoin saanut konkreettisen julkaisupäivän. Aiempien tietojen mukaan pelin oli kaavailtu ilmestyvän kesällä, mikä näyttää pitävän paikkansa. Peli julkaistaan nimittäin elokuussa.

2K Gamesin Cult of Rapture -saitille on ilmestynyt lyhyt postaus, joka vahvistaa pelin julkaisupäivän ja kehoittaa varaamaan rokulipäiviä ennakkoon. Peli julkaistaan elokuun 21. päivänä Yhdysvalloissa ja 24.8. Euroopassa.

Irrational Gamesin odotettu rooliräiskintäpeli sijoittuu raunioituneeseen vedenalaiseen kaupunkiin, jonka salaisuudet pitäisi selvittää avoimeksi ja huippuälykkääksi kehutussa pelissä. Odotuksen syyt selviävät firman historiaa tutkimalla, sillä monet Irrational Gamesin perustajista ja työntekijöistä ovat olleet työstämässä Ultima Underworld -sarjan, Thief-pelien ja System Shockin kaltaisia teoksia. Yleisesti kaikkien aikojen parhaiden pelien joukkoon luettava System Shock 2 on kokonaan Irrationalin käsialaa, kuten myös mainiot Freedom Force -pelit ja SWAT 4. Bioshock julkaistaan ainakin näin aluksi PC:lle ja 360:lle, mutta PlayStation 3 -käännös lienee vain ajan kysymys.

Lue lisää eDomesta

Bioshock yksinoikeudella Microsoftille

Bioshock kesällä

Poimintoja viikon parhaista pelivideoista

Suuri räiskintäpeli-ennakkopamaus

Microsoft räjäytti uutispommin Barcelonassa

Muropaketin uusimmat