Uusimmat

Sukkulasimulaattorin erikoisefektit olivat uskomattomia – vuonna 1979

10.03.2010 11:37 Jukka O. Kauppinen

Google Books on tuonut nettikansan ulottuville Popular Science -lehden menneitä vuosikertoja, mitä voi sanoa todella upeaksi kulttuuriteoksi. Lehden historialliset numerot ovat täynnä herkullisia artikkeleja, joista esimerkiksi juttu NASAn avaruussukkulasimulaattorista on nykypelurin silmin veikeää luettavaa.

Artikkelissa toki käsitellään aihetta erittäin asiallisesti ja faktojen pohjalta, mutta monen kulmakarvat ovat nousseet etenkin sukkulasimulaattorin grafiikoiden ylistyksen kohdalla. Upeat erikoisefektit vievät simulaattorilentäjät sinne, tähtien sekaan. Todellakin.

Artikkeli julkaistiin vuonna 1979, jo ennen ensimmäistä avaruussukkulan lentoa. Miettikääpä millaisia kotipelikoneiden grafiikat olivat silloin.

Tuleepa mieleen useamman vuoden takainen lentelyni Kauhavan Lentosotakoulun vanhalla Hawk-simulaattorilla, jonka graafinen suorituskyky ei paljoa vakuuttanut. Mutta ei sekään lentämistä haitannut, kun istuin suljetussa suihkukoneen ohjaamossa, jota hydrauliikka paiskoi pitkin poikin lentomanööverien mukaan ja lentomallinnus oli jotain aivan muuta. Kerrankin simulaattori, jossa oli perstuntuma!

Lue juttu: Shuttle Simulato tours outer space

Lue myös

Arvostelupäivitys: Bayonetta, Dragon Age, Heavy Rain, MAG

Lips rakastaa 1980-lukua, aivan kuten me kaikki

Sony keksi ajan myötä mätänevät pelidemot

Valve tuo Steamin ja Portal 2:n Macille