Uusimmat

Suomalainen hittipelitalo huolissaan: pelialalla on liian vähän naisia

28.09.2015 16:59 Jukka O. Kauppinen

Oululainen hittipelitalo Fingersoft on huolissaan suomalaisen peliteollisuuden miesvaltaisuudesta. Alalle syntyy jatkuvasti uusia työpaikkoja ja hyvillä yrityksillä on jatkuva pula työvoimasta, mutta pelien kehittäminen on yhä edelleen liian miesvaltaista.

”Kun työtä tehdään ei sukupuolta katsota”, Fingersoft ynnää ja toivoo, että vuonna 2015 naisten edustus alalla olisi jo itsestään selvää ja sukupuolen voisi sivuuttaa täysin kun puhutaan pelintekijöistä.

Kasvavalla ja kansainvälisellä alalla naiset ovat kuitenkin yhä valitettavan vähälukuinen joukko. Suomessa naisten osuus pelialan työntekijöistä on vain noin 20%. Kun pelaajista jo puolet on naisia, on aliedustus tekijöissä myös käytännön ongelma, mikä näkyy esimerkiksi epärealistisina ja seksistisinä naishahmoina peleissä.

Menestyksellä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sukupuolen kanssa.

”Meidän mielestämme naisten aliedustuksen taustalla vaikuttaa suuri määrä kulttuuriin liittyviä vanhentuneita ennakkoasenteita. Tätä ongelmaa lähdimme taklaamaan järjestämällä kampanjan, jonka käynnistävät Fingerparty-nimiset juhlat Oulussa perjantaina 30.10.”, Fingersoftin toimitusjohtaja Teemu Närhi kertoo.

Tapahtumassa muun muassa esitellään pelialaa naisnäkökulmasta.

”Tämä on meille ensimmäinen kokeilu tähän suuntaan. Inspiraationa meille on ollut mm. Linda Liukkaan ansiokas työ naisten tuomiseksi tietotekniikan pariin. Olemme lähtenee rohkeasti liikkeelle ja toivomme, että onnistumme tavoitteessamme tuoda pelialaa esiin myös naisille. Mikäli ensimmäinen askel onnistuu hyvin, tulemme myös jatkossa tekemään työtä tasa-arvon puolesta”, Närhi sanoo.

Lisätietoja: http://fingersoft.net/nainen-pelialalle/

Jukka O. Kauppinen

Muropaketin uusimmat