Uusimmat

Suomalainen kauhuseikkailu Silence of the Sleep on yhden miehen luomus

14.10.2014 14:00 Jukka O. Kauppinen

Olettekos muuten huomanneet, että suomipelisektorilta ilmestyi pari viikkoa sitten tavallisesta kaavasta poikkeava teos? PC:lle julkaistu Silence of the Sleep on näet alusta loppuun liki täysin yhden miehen käsialaa, ja kaiken lisäksi kyseessä on psykologinen kauhuseikkailu.

Yhden miehen käsialaa, kysytte? Kyllä.

”Olen vääntänyt itse graffat, musiikit, koodit yms. Veli on tosin autellut hurjana bugi-testaamisessa”, kertoo Jesse Makkonen tuotoksestaan.

Entä mistä se kauhu tulee?

”Diggaan todella paljon vanhoista Silent Hill -peleistä, varsinkin Silent Hill 2:sta. Sieltä on tullut paljon inspistä, kuten myös Twin Peaksistä, Hohdosta ja muista ikiklassikoista.”

”Peli ei sinänsä ole puhtaasti kauhua, vaan siinä on paljon myös seikkailufiilistä. Kokonaisuudessa kauhu ja seikkailu jakaantuvat aika 50/50.”

 

Silence of the Sleep on samalla Makkosen ensimmäinen kaupallinen pelijulkaisu – tai itse asiassa ensimmäinen herran koskaan tekemä peli. Kerralla siis altaan syvään päähän!

”Pelin tekeminen lähti tietynlaisesta intohimosta peleihin. Pidän itseäni melko luovana. Tykkään maalailla ja piirtää, myös musiikki on todella lähellä, joten halusin yhdistää ne jotenkin joksikin omaksi. Mikä olisikaan siihen parempi keino kun peli! Siitä se sitten lähti noin puolitoista vuotta sitten.”

”Lähtökohtasesti en tiennyt mitä odottaa, mutta hienosti on mennyt ja olen saanut hyvää palautetta. Olen oppinut tätä tehdessä aivan mielettömästi kaikkea, ja joitain juttuja on joutunut tekemään useammin uudelleen. Mutta siinä oppii”, Makkonen ynnää loppuun.

Silence of the Sleep on julkaistu PC:lle Steam-palvelussa 14,99 euron hintalapun kera.

Lisätietoja: Silence of the Sleep  @ Steam

Lisätietoja: http://www.silenceofthesleep.com

Lisää aiheesta

Alan Wake myi 4,5 miljoonaa 

Kotimainen nettidraamaseikkailu Velvet Sundown päivittyi 

On pimeä, on kylmä ja sudet ovat perässäni 

Sekä hyytävä että turhauttava – Alien Isolation tarjoaa tunteita skaalan joka päästä