UUSIMMAT

Suomalainen tulivuori häiritsee Konamin pelitoimituksia

20.04.2010 12:46 Jukka O. Kauppinen

Suomessa purkautuva tulivuori on aiheuttanut vakavia häiriöitä Australian pelaajien elämään. Ainakin jos uskomme brittiläisen MCV-bisneslehden uutisointiin. MCV näet kertoi tänään, että suomalainen Fimmvorduhalsin tulivuorenpurkaus on häirinnyt Konamin pelitoimituksia.

Ovathan Suomi ja Islanti toki pohjoismaisia naapuruksia, minkä lisäksi suomalaiset tulivuoret ovat kuuluja kautta maailman. Brittien pieni maantieteellinen erhe on siten helposti ymmärrettävissä.

No, vitsit vitsinä. Varsinainen uutinen on toki siinä, että lentoliikenne on lievästi sanoen häiriintynyt viimeisen viikon aikana. Ihmisten ohessa myös rahti- ja postiliikenne on jumissa, mukaan lukien tietysti uusien videopelien toimitukset.

Konami on todennut peliensä toimitusten Australiaan viivästyneen, eikä yhtiön käyttämä rahtifirma uskalla ottaa mitään kantaa rahtien normalisoitumiseen.

Muun muassa Silent Hill: Shattered Memories, Puzzle Chronicles ja Karaoke Revolution saattavat myöhästyä kaupoista. Jos tulivuorenpurkaus (siis sen islantilaisen) purkaus jatkuu, saattavat myös Scene It? Twilight, GTi Club Supermini Festa ja Sports Island myöhästyä.

Vaikka Konamin kommentti koskeekin ennen kaikkea Australian julkaisuja, kannattaa varautukaa myös euroversioiden julkaisupäivien muuttumiseen lähiviikkoina ja -kuukausina.

Lähde: AUS: Volcano halts games deliveries

Lue myös

Arvostelu: Superstars V8 Next Challenge (PC, PS3, Xbox 360)

eDomen arvosteluviikko: Alan Wake, Game Room, Monster Hunter Tri, Prison Break, Sam & Max Episode 301

Ennakko: Monster Hunter Tri (Wii)

Hemmot tekevät älykästä StarCraft-bottia