Uusimmat

Suomalaisopiskelijoiden joukkue osallistuu pelikehityskilpailuun

23.07.2015 23:50 Jukka O. Kauppinen

Kajaanin pelialan opiskelijoiden muodostama joukkue on selvinnyt syksyllä julkaistavalla pelillään Dare To Be Digital –kilpailun finaaliin. Kyseessä on arvostettu pelikehittäjien kilpailu johon on valittu osallistujat joukkueiden kyvykkyyden sekä pelin luovuuden, teknologian ja markkinapotentiaalin perusteella.

Kilpailun finaalissa on 16 joukkuetta, joiden keskuudesta valitaan kolme ehdokasta taistelemaan arvostetusta BAFTA-palkinnosta vuoden lupaavin peli –sarjassa.

BAFTA on Britannian televisio- ja elokuvataiteiden akatemian vuosittain järjestämä gaala, jossa on palkittu myös pelejä vuodesta 1998 saakka.

Kilpailussa Suomea edustava joukkue kulkee nimellä Sandy. Tiimi on myös perustamassa samannimistä peliyritystä. Sandy koostuu pääosin Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijoista, jotka uhraavat kesälomansa luodakseen kilpailupeli Pogo Madin.

Kyseessä on nopeatempoinen pomppukeppipeli, jossa kilpaillaan aikaa vastaan. Pelin täysipäiväinen kehitysprosessi aloitettiin kesäkuussa ja sen täytyy olla esittelykunnossa elokuun puoliväliin mennessä.

Lisätietoja: www.pogomad.net

Lisätietoja: http://www.daretobedigital.com/

Muropaketin uusimmat