Suomen virallinen peligaala palkitsi vuoden pelit – sekä Abyssin ja Pehun

20.02.2012 11:07 | Jukka O. Kauppinen

Ties mistä ylemmyyssyystä johtuen viime loppuviikon uutisvastaavamme jätti Finnish Game Awards -gaalan  täysin uutisoimatta, joten joudumme palaamaan ajassa vähän matkaa taaksepäin. Eli viime torstaihin, jolloin niin allekirjoittanut kuin iso osa muutakin Suomen pelialaa oli kokoontunut Helsingin Wanhalle taputtamaan kohteliaasti ja odottamaan, että koskas se televisiointi oikein loppuu ja saadaan sapuskaa pöytään.

No ei se ihan noin raadollista sentään ollut. Vaikka setä voisikin marmattaa kaikenmaailman misseistä, joilla PELIalan gaalalle haetaan näkyvyyttä. Mutta siitä erikseen myöhemmin.

Peliluola

Tapahtuman virallisen ohjelman puolelta löytyy niin Aapeli-palkintojen jakoa kuin tällä kertaa sykähdyttävimmin Peliluola-kunniamaininta. Jonka voisi nostaa nyt asian ytimeen. Sillä tänä vuonna suomalaisen pelialan kunniamaininta ja Peliluolaan kahlitseminen iski kahteen herraan: Jussi ”Abyss” Laakkoseen ja Pekka ”Pehu” Aakkoon, jotka ovat ne kaksi hienoa herraa Assembly-tapahtuman taustalla.

Liki 20 vuoden ajan järjestetty Assembly on paitsi hieno demoscene- ja pelailutapahtuma, myös merkittävä tekijä suomalaisen pelialan uusien kykyjen nousussa. Esimerkiksi Rovio on perustettu Assemblyn pelikehityskisan menestyksen kautta. Tapahtuman peliseminaarit, -luennot ja -kilpailut ovat myös kasvaneet todella merkittäväksi ja kiinnostavaksi ohjelmakokonaisuudeksi.

Respect!

Aikaisempina vuosina Peliluolaan kutsutut ovat Vesa Artman, Petri Lehmuskoski, Tuija Lindén, Sauli Numminen, Thomas Puha ja Ilari Kuittinen.

Vuoden peli

Vuoden peli valittiin kaikkien muiden kategorioiden ehdokkaiden joukosta yleisöäänestyksellä. Äänestys toteutettiin FIGMA ry:n omalla sivustolla osoitteessa www.figma.fi. Ääniä jaettiin kaikkiaan 5 992 kappaletta ja voiton vei The Elder Scrolls V: Skyrim.

Muut Aapeli-palkinnot

FIGMA ry kokosi ammattilaisraadin valitsemaan vuoden 2011 parhaat pelit kategorioittain. Aapeli-palkinnot jaettiin seuraavasti:

  • Vuoden seikkailu/tasoloikkapeli: Portal 2
  • Vuoden urheilupeli: FIFA 12
  • Vuoden roolipeli: The Elder Scrolls V: Skyrim
  • Vuoden innovaatio: Nintendo 3DS
  • Vuoden liikkeentunnistuspeli: Dance Central 2
  • Vuoden ajopeli: Forza Motorsport 4
  • Vuoden toimintapeli: Batman: Arkham City
  • Vuoden perhepeli: Skylanders: The Spyro’s Adventure
  • Vuoden musiikkipeli: Dance Central 2
  • Vuoden yhteisöllinen peli: Battlefield 3
  • Vuoden mobiilipeli: Super Mario 3D Land
  • Vuoden kotimainen peli: Outland (Housemarque)

Tapahtumassa palkittiin myös Prisma vuoden pelikauppana ja Veikon Koneen Vantaan Tammiston myymälä vuoden pelimyymälänä.

Lisätietoja: www.figma.fi

Lisää aiheesta

Vuoden pelit palkitaan suorassa nettitv-lähetyksessä – tässä lista ehdokkaista ja äänestyslinkki

Suomen pelimarkkinatietoa: yhteenveto vuodesta 2011

Lue myös

Katherine (PS3, Xbox 360)

PS Vita – julkaisupelit testissä – Uncharted ja Wipeout iskevät lujimmin

Ski Region Simulator 2012 (PC) 

Wiikon wanha: Meridian 59

Muropaketin uusimmat