Uusimmat

Suomessa jo yli 400 000 PS2-konsolia

11.12.2006 16:58 Jukka O. Kauppinen

Vaikka PlayStation 3 –konsoli saapuu kauppoihin muutaman kuukauden päästä, niin pelimaailman kingistä ei ole vielä minkäänlaista epäilystä. Eikä kolmospleikkarista ole PlayStation 2:n aseman uhkaajaksi vielä pitkään aikaan. Jälkimmäisen myyntimäärät kun ovat niin yksinkertaisen massiiviset. Suomalaisissa koneissakin on jo yli 400 000 PS2-laitetta.

Sonyn mukaan Suomessa on myyty jo 405 000 PlayStation 2 -konsolia. Eli periaatteessa joka viidennestä kotitaloudesta löytyy PS2. Laitteen markkinaosuus onkin kaikista myydyistä pelikoneista huikeat 65 prosenttia.

PlayStation 2 tuli Suomessa myyntiin 24.11.2000, hieman yli kuusi vuotta sitten. Sen pelejä on myyty Figma ry:n mukaan yli viisi miljoonaa kappaletta.

Kuusivuotiaalle konsolille tehdään pelejä erittäin aktiivisesti ja laitteen suosio on mahdollistanut myös hyvin erikoisten, jopa riskialtisten pelilajien kokeilun. Osa näistä onkin löytänyt yleisönsä tehokkaasti, jopa laajentaen pelaamisen käsitettä ja tuoden pelien maailmaan yhä uusia ihmisiä. Näistä tunnetuimpia ovat tietysti SingStar-laulupelit ja Guitar Hero –musiikkipelit.

Niiden ansiosta myös kokonaiset uudet kohderyhmät, kuten naiset ja tytöt, ovat tutustuneet pelaamiseen. Seurapelit ovatkin suosittuja naisten keskuudessa, minkä ansiosta jopa puolet suomalaisista konsoliseurapelien pelaajista on naisia.

PlayStation 2 voi yhä hyvin ja Sonyn arvioiden mukaan laite on äskettäin ylittänyt noin puolet kokonaiseliniästään.

PlayStation 3 on ilmestyessään hardcore-pelaajien huippulaite, mutta PS2 jatkaa tulevaisuudessa erityisesti suuren yleisön pelien, perhepelien ja lopulta lastenpelien alustana.

Vielä PS2:ssa riittää potkua?

Katso tilanne vastaamatta