Uusimmat

Suomi voitti tanssipelaamisen EM-kisat

23.07.2013 12:00 Jukka O. Kauppinen

Suomalainen Markus Kokkonen, 24, on voittanut tanssipelaamisen euroopanmestaruuden Amsterdamissa järjestetyssä tanssipeliturnauksessa. Kokkonen keräsi turnauksen kolmessa osakilpailussa eniten pisteitä miesten ja naisten yhdistetyssä sarjassa.

Myös suomalaiset naiset pärjäsivät kilpailuissa hyvin. Mea Ekroos, 18, oli kuudes ja nappasi parhaiten sijoittuneena naisena naisten sarjan EM­kultamitalin. Tapahtumaan osallistui yli 30 kovatasoista pelaajaa kahdeksasta eri maasta.

Markus Kokkonen ja Mea Ekroos

”Olen harrastanut tanssipelaamista nyt seitsemän vuotta. Treenaamassa olen tänä aikana käynyt noin kolmesti viikossa, ja viimeiset puoli vuotta pelikertoja on kertynyt enemmän, noin 4–5 viikossa. Kisoihin valmistautumisen aloitin noin kaksi kuukautta sitten. Kaikki EM­kisoissa kymmenen parhaan joukkoon sijoittuneet ovat harrastaneet lajia vuosia, ja voitto irtoaa vain tasaisella, koko kisan kestävällä nappisuorituksella”, tuore euroopanmestari Kokkonen kommentoi kilpailun päätyttyä.

Tanssipelaaminen on luokiteltu urheiluksi useassa maassa. Suomessa laji sai urheilustatuksensa vuonna 2007, kun tanssipelaamista tukeva Suomen Tanssipelaajat ry liittyi Suomen Tanssiurheiluliittoon. Lajin ensimmäiset EM-kisat järjestettiin vuonna 2004, ja suomalaiset ovat osallistuneet kisoihin vuodesta 2005 lähtien. Viimeksi tanssipelimitali tuotiin kotiin 2010, kun Mea Ekroos voitti naisten sarjan kultaa.

Tanssipelaaminen on elektronisella pelilaitteella pelattava, hyvää kuntoa ja koordinaatiokykyä vaativa urheilulaji, jossa pelaaja liikuttaa kehoaan tietokoneen antamien ohjeiden mukaisesti. Nopeimmillaan lajin harrastajat pystyvät pelaamaan yli 15 painalluksen askelsarjan sekunnissa. Pelilaite arvostelee suorituksen ajoituksen tarkkuuden mukaan, ja huipputason pelaajaksi kehittyminen vaatii vuosien harjoittelun. Lajia voi harrastaa kotona, liikuntakeskuksissa, kuntosaleilla ja kolikkopelilaitteilla.

EM­lopputurnauksen yhdistetyt sijoitukset

1. Markus Kokkonen

2. Romain Ginocchio (FRA)

3. Robert Okin (UK)

6. Mea Ekroos

12. Joonas Kapiainen

13. Jari Saukkonen

14. Simeoni Kangasmaa

15. Renne Brandt

20. Max Mäkelä

Lisätietoja: http://tanssipelit.fi

Kuvat: Jari Saukkonen

Muropaketin uusimmat