Uusimmat

Surkeuden trilogia valmistuu: uusi Mortal Kombat -elokuva tekeillä

18.01.2008 17:41 Miikka Lehtonen

Kyllä taas pelimaailmaa koetellaan, sillä Mortal Kombat -elokuvat saavat jatkoa. IMDB-elokuvasaitin listausten mukaan asialla on suorastaan ällistyttävä tiimi, joten tulos ja laatu ovat jo nyt taattuja.

IMDB-saitilta löytynyt Mortal Kombat 3: Domination on vielä täysin raakilevaiheella, sillä elokuva ilmestyy vuonna 2010. Siihen on kuitenkin kiinnitetty jo nyt sellainen trio voittajia, että oksat pois. Elokuvan ohjauksesta vastaa musiikkivideoilla kunnostautunut nimimerkki ”mink”. Käsikirjoituksesta vastaa kaksi Ain’t It Cool News -leffasaitin kirjoittajaa, joista nimekkäämpi on kirjoittanut peräti kaksi TV-sarjan jaksoa. Projekti on siis lujilla kantimilla.

Eipä silti, eDomen toimitus – ja erityisesti allekirjoittanut – arvostaa surkeita leffoja, sillä huumorihan on tunnetusti parhaimmillaan, kun se on tahatonta. Monet ammattimaiset koomikotkin joutuvat häpeämään, kun Uwe Bollin tai Godfrey Hon visiot roiskuvat pitkin valkokangasta. Pelielokuvat kuuluvat säännönmukaisesti surkeimpien roskaleffojen joukkoon, joten kasasimme toimituksen kymmenen rakastetuinta – tai vihatuinta – pelielokuvaa listalle.

  • Super Mario Bros
  • Doom
  • Street Fighter
  • Alone in the Dark
  • Dead or Alive
  • Mortal Kombat: Annihilation
  • Resident Evil: Apocalypse
  • Bloodrayne
  • Wing Commander
  • House of the Dead

Toki roskaleffoja löytyisi vielä enemmänkin ja lukijoillekin tulee varmasti mieleen monta, joita unohdimme. Jää nähtäväksi, kuuluuko Mortal Kombat 3: Domination vastaavalle listalle, vai onnistuisiko joku vaihteeksi tekemään tarkoituksella viihdyttävän pelielokuvan? Ainakaan itse en elättelisi toiveita sen suhteen.

Lue lisää eDomesta

Uwe Boll taas vauhdissa: katso Dungeon Siege –leffan traileri

Uwe Boll yllätti – Postal ei olekaan roskaa?

Uwe Boll haastaa kriitikot tappeluun

Uwe Boll niputti haastajansa nyrkkeilykehässä

Uwe Bollin Dungeon Siege: luvassa laatukuraa

Gears of War jatkuu valkokankaalla

Legendaariset palkkasoturit pelielokuvaksi

Nettiroolipeli World of Warcraft kääntyy elokuvaksi

Arvostatko surkeita leffoja?

Katso tilanne vastaamatta

Muropaketin uusimmat