Uusimmat

Suurin osa Lord of the Rings Onlinen servereistä suljetaan

04.08.2015 16:00 Miikka Lehtonen

Lord of the Rings Online on nykyään eräs niistä pitkäikäisimmistä MMO-peleistä. Se on puksutellut omassa Internetin nurkkauksessaan jo miltei vuosikymmenen ajan. Nyt senkin tahti taitaa olla hiipumassa, sillä servereitä suljetaan urakalla.

Lord of the Rings Online oli yksi ensimmäisistä F2P-rahoitusmalliin siirtyneistä länsimaisista MMO-peleistä ja siirto kannatti: peli nousi aavekaupunki-tasoisesta populaatiosta taas kukoistavaksi ja kannattavaksi tuotteeksi. 

Aika aikaa kutakin, sillä nyt tahti tuntuu hiipuvan, ainakin jos haluamme tehdä johtopäätöksiä tuoreiden uutisten perusteella. Peliä pyörittävä WB Interactive kun kertoo, että pelin 29 serveristä 19 suljetaan. Jäljelle jää viisi serveriä yhdysvaltalaisia ja viisi serveriä eurooppalaisia pelaajia varten.

Jos sattui itse pelailemaan vasaran alle päätyneellä serverillä, hahmonsa saa siirtää ilmaiseksi yhdelle jäljellejäävistä servereistä. Pyörittävän tahon mukaan hahmot jäävät limboon odottelemaan uutta kotiaan hamaan tulevaisuuteen saakka, joten mitään kiirettä siirron kanssa ei ole, jos ei nyt aktiivisesti satu pelailemaan.

Lähde: LOTRO