Uusimmat

Synkän This War of Mine -sotapelin kehittäjiltä suuri lahjoitus Ukrainaan – pelin kaikki tuotot menevät nyt hätäapuun

03.03.2022 18:00 Muropaketin toimitus

11 Bit Studios on kertonut lahjoittavansa mittavan summan Ukrainan Punaiselle ristille. Apua kerätään yhä pelimyynneillä.

Viime viikon puolella kerroimme, että puolalainen 11 Bit Studios lupasi lahjoittaa kaikki This War of Mine -pelinsä viikon aikana keräämät tuotot Ukrainan punaiselle ristille. Nyt Eurogamer kertoo, että studio on tehnyt lupaustensa mukaan suuren lahjoituksen.

11 Bit lahjoitti kaikkiaan kolme miljoonaa zlotya, eli noin 620 000 euroa ukrainalaisten tueksi. Summa on huomattavan suuri pelimaailmassa, sillä esimerkiksi paljon kookkaampi peliyhtiö CD Projekt lahjoitti reilut 200 000 euroa.

11 Bit Studiosin päivityksestä voi päätellä, että lahjoituksia otetaan vieläkin vastaan. ”Ostakaa This War of Mine mistä tahansa ja tukekaa Ukrainan sodan uhreja”, studio kehottaa.

Vuonna 2014 ilmestynyt This War of Mine on sotaan sijoittuva selviytymispeli, joka keskittyy siviilien elämään sodan keskellä. Peli sai ilmestyessään valtavan positiivisen vastaanoton, ja se on saatavilla PC:lle, OS X:lle, Linuxille, Androidille, iOS:lle, Nintendo Switchille, PS4:lle ja Xbox Onelle. Nykyisin peli on saatavilla laajennettuna Complete Edition -versiona.

LUE MYÖS: Pelilegenda John Romero julkaisi uuden Doom 2 -tason Ukrainan tueksi