Uusimmat

System Shockin uusioversion julkaisuikkuna varmistui – pelivideot nostavat veden kielelle

03.01.2023 21:21 Muropaketin toimitus

System Shock on varsinainen klassikko, ja siitä on kehityksessä uusioversion lisäksi myös sarja.

Pelistudio Nightdive Studio on vahvistanut, että odotettu ja myöhästynyt System Shock -uusioversio tulee saataville maaliskuussa. Studio on kirjoittanut asiasta nettisivuillaan. Samalla pelistä julkaistiin uusia kuvia ja videoita.

Nightdive kertoo System Shockin kokoluokan kasvaneen vuosien varrella niin mittavasti, että pelin julkaisua oli pakko siirtää maaliskuulle. Paisumiseen vaikutti Prime Matter -julkaisijan osallistuminen projektiin, jonka ansiosta studio pystyi keskittymään laajoihin parannuksiin, bugien korjaamiseen ja lokalisaatioon. Studio pitää näitä viimeisinä suurina askelina kohti julkaisua.

System Shock kertoo hakkerista, joka kaapataan Saturnusta kiertävälle Citadel-avaruusasemalle, joka on tuhoamisvimman pauloissa olevan Shodan-tekoälyn kynsissä.

Vuosi sitten kävi ilmi, että System Shock taipuu sarjaksi. Sitä käsikirjoittaa Mortal Kombat -elokuva kynäillyt Greg Russo, ja pelistudion tuottajat toimivat myös sarjan tuottajina.

System Shock -uusioversio tulee saataville maaliskuussa PlayStation 4:lle ja 5:lle, Xbox Onelle, PC:lle, linuxille, Macille ja Xbox Series -konsoleille. Pelistä on saatavilla demo sen Steam-sivuilla.

LUE MYÖS: System Shockin tulevaisuus on hämärän peitossa – Päätökset tehdään Kiinassa

Muropaketin uusimmat