Uusimmat

Tällainen on Särkänniemen Angry Birds Land [galleria]

25.04.2012 17:15 Jukka O. Kauppinen

Särkänniemen huvipuisto avaa ensi viikolla yleisölle uuden Angry Birds Land -alueensa, vaikkakin alueen viralliset avajaiset ovatkin vasta 8.6. Angry Birds Land on erityisesti perheille ja pienille lapsille suunniteltu teemakokonaisuus. Dome oli tutustumassa alueeseen ensimmäisten joukossa.

Huvilaitealueelle sijaitsevassa Angry Birds Landissa on 12 laitetta, seikkailurata, pelejä ja ruokapisteitä. Elämyspuistoon pystytetään kaksi uutuuslaitetta, Angry Birds Ride ja Majakka, jotka molemmat sijaitsevat uudella teema-alueella.  Uutuuksia on myös Planetaariossa, Akvaariossa ja Lasten Eläintarhalla.

Angry Birds Landin suunnittelu on tehty yhteistyössä Särkänniemen oman henkilökunnan, Rovion ja huvipuistoihin erikoistuneen amerikkalaisen BDR Design – suunnittelutoimiston kanssa. Alueen pääurakoitsijana on toiminut pirkanmaalainen Juvia Oy. Angry Birds Landissa on myös oma, peleistä tuttu  äänimaailma.

Alueen uutuuslaitteet, Angry Birds Ride ja Majakka, sopivat sekä lapsille että aikuisille, ja ne on valmistanut italialainen Antonio Zamperla S.p.A.

Majakasta on hyvät maisemat – ja kesähelteellä varmaan tuuleekin mukavasti.

Angry Birds Landin sydämenä on rovaniemeläisen leikkipuistovalmistajan Lappset Group Oy:n Seikkailurata. Lisäksi alueelle tulee Angry Birds Shop, sekä teemaan suunniteltuja ruokapisteitä.  Kesän aikana alueelle saadaan myös Magic Place, jossa vierailtuaan kävijä saa omaan Angry Birds -peliinsä uutta sisältöä.

”Angry Birds Landin avaaminen juuri Särkänniemessä on meille todella iso juttu”, toteaa toimitusjohtaja Miikka Seppälä.

”Alueen teema, suunnittelu ja toteutus ovat kansainvälistä huippuluokkaa, joten toivotamme ylpeinä kaikki tervetulleiksi Särkänniemen Angry Birds Landiin. Alue on varmasti must-kohde miljoonille pelin pelaajille, mutta varmasti upea elämys myös niille, joille varsinainen teema ei vielä ole tuttu”, jatkaa Seppälä.

Alue avataan asiakkaille heti kauden alkaessa, mutta viimeistelytyöt jatkuvat kesäkuun alkuun saakka. Virallisia avajaisia juhlitaan perjantaina 8.6.

Ritsanpystytystä tänään.

Possukellotorni valvoo keskusaukiota.

Pig Popper antaa possuille kyytiä.

Lentävää kyytiä.

 

Seikkailurata:

Voit pelata sitä itseään.

Angry Birds Landin lisäksi uutuuksia on muissakin Särkänniemen kohteissa. Delfinaarion pullokuonoviisikko on harjoitellut uusi näyttäviä tehtäviä, Lasten Eläintarhaan muuttaa mikropossuja ja Akvaarion altaiden uusia asukkaita ovat poikasiaan imettävät kiekkokalat, ilman silmiä suunnistavat sokkotetrat ja aksolotlit. Planetaariossa kesän uusi fulldome-elokuva on nimeltään ”Tähtien salatut elämät”, jonka on tuottanut yhdysvaltalainen planetaarioelokuviin keskittynyt yritys Evans & Sutherland.

Särkänniemi kesäkausi starttaa 28.4. klo 11. Seuraavan kerran Särkänniemi on avoinna 1.5., jolloin järjestetään koko perheen vapputapahtuma.

Lisätietoja: www.sarkanniemi.fi

Lue myös

Devil May Cry HD Collection (PS3, Xbox 360)

Mass Effect: Revelation on ihan luettavaa scifi-kioskikirjallisuutta

Näin Bioware voi vielä pelastaa Dragon Age III:n

Trials Evolution (Xbox 360)