Uusimmat

Tältä näyttää maineikas zombielokuva Return of the Living Dead – GTA Onlinessa

11.10.2018 08:32 Muropaketin toimitus

GTA Onlinella on tuotettu paljon erilaisia mielenkiintoisia asioita, kuten esimerkiksi viihdyttäviä trailereita.

GTA Online -yhteisö on esitellyt jatkuvasti toinen toistaan huikeampia neronleimahduksia. Näihin kuuluvat olennaisesti lukuisat elokuvatrailerit, jotka on luotu pelin Los Santos -kaupunkiin.

YouTubessa sisältöä luova David B. Vann on näissä puuhissa kokenut konkari, jonka tavoitteena on luoda GTA-pohjaisia trailereita kaikista asiallisista kultti- ja kauhuelokuvista. Vann herättää tuoreimmalla teoksellaan eloon Return of the Living Dead -leffan, kertoo Bloody-disgusting -sivusto.

Aivan yksin Vann ei urakkaa työstänyt, vaan hänellä oli apunaan muita GTA Onlinen yhteisön jäseniä.

Vann on aiemmin luonut toisintoja esimerkiksi The Thingin, Death Race 2000:n, Cobran ja Death Wish 3:n trailereista.