Uusimmat

Tältä näyttää Witcher-peli, jota ei koskaan saatu valmiiksi

02.10.2017 22:00 Muropaketin toimitus

Vuonna 1997 kehitettiin Witcher-peliä, joka valmistui ainoastaan prototyypiksi asti.

Vuosikymmen ennenkuin pelitalo CD Projekt Red julkaisi ensimmäisen The Witcher-pelin, oli työn alla toisenlainen Witcher. Aikuisempaan makuun suunnatusta projektista oli tarkoitus tulla lineaarisella juonella varustettu toimintaseikkailupeli, josta piti löytyä haarautuvia juonilinjoja sekä muuta roolipelimekaniikkaa.

”Tiedän, että tämä kaikki kuulostaa kliseiseltä tai hassulta nykyään, mutta vuonna 1997 moraaliset valinnat ja hieman synkempi kerronta ei ollut kovin yleistä. Tällaiset asiat olivat päämääränämme ja tarinan lähdemateriaali oli niin laadukasta, että se inspiroi meidät yrittämään jotain hyvin erikoista”, kertoi projektia johtanut Adrian Chmielarz vuonna 2014.

Puolalainen pelistudio Metropolis Software oli kyseisen pelin äärellä, mutta se ei valitettavasti koskaan päätynyt prototyyppiä pidemmälle. Tiimiä johti Adrian Chmielarz, jonka CV:stä löytyvät mm. Bulletstorm ja The Vanishing of Ethan Carter.

Pelistä oli saatu aikaiseksi jo ensimmäinen luku ja TopWaren kanssa oli lyöty lukkoon sopimus sen julkaisemiseksi. Tämä varhainen Witcher muuttui pian aivan liian kunnianhimoiseksi ja pian peli jäikin muiden projektien jalkoihin.

Peli oli kadoksissa pitkään, sillä Chmielarzin mukaan The Witcherin oikeudet myöhemmin hankkinut CD Projekt ei säilyttänyt prototyyppipelin tiedostoja kovin tarkasti. Hän kertoo tehneensä kaikkensa löytääkseen pelidatan, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Nyt kaksi alkuperäisen Metropolis Softwaren tiimin jäsentä on löytänyt noin 10-minuuttisen pätkän prototyypin pelivideota. Sitä esiteltiin puolalaisessa peliohjelmassa, jossa pääsivät ääneen myös sen löytäneet kehittäjät.