Uusimmat

Techland perui Hellraid-fantasiarymistelyn

23.05.2015 16:00 Juho Anttila

Dead Island -sarjan alkuperäinen kehittäjä ja sittemmin Dying Light -zombiräimeellään mainetta kerännyt Techland on työskennellyt viime aikoina myös ensimmäisen persoonan fantasiaseikkailu Hellraidin parissa. Synkkään fantasiamaailmaan sijoittuneen Hellraidin oli tarkoitus ilmestyä jo tänä vuonna PC:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle.

Tästä tavoitteesta on nyt kuitenkin luovuttu ja samalla kertaa koko Hellraid on laitettu hyllylle. Techlandin tiedotteen mukaan peli ei nykymuodossaan vastaa studion sille asettamia tavoitteita. Siksi koko projekti on palautettu suunnittelupöydälle. Jos Hellraid tekee vielä paluun, luvassa on todennäköisesti aika erilainen peli kuin mitä tähän mennessä on esitelty.

Hellraidin peruuntuminen tarkoittaa sitä, että iso joukko kehittäjiä on myös vapautunut muihin hommiin. Vapautuneet tekijät on ohjattu seuraavan Dying Light -kokemuksen pariin. Techlandin halu panostaa Dying Lightiin on ymmärrettävää, onhan peli ollut firman historian suurin menestystarina.

Lähde: The Market for Computer and Video Games

Lisää aiheesta

Hellraid: miekkoja, magiaa ja muinaisia luurankoja

Dying Light saa kohta ajoneuvoja ja jouskareita!

Zombeja, erikoiszombeja ja superzombeja – Dying Light on parempi zombieräiskintäparkouraus