Uusimmat

Teknisesti ihan ok mutta The Witcher: Adventure Game ei pärjää kilpailussa

17.01.2015 12:00 Jukka O. Kauppinen

Miikka Lehtonen suuntasi vaihteeksi Witcher-seikkailujen maailmaan, mutta miksi ilme oli noin myrtsi? Witcherithän ovat upeita pelejä?

The Witcher Adventure Game tuo mieleen World of Warcraft –lautapelin ja muut vastaavat ”hei, tehdään roolipeli lautapelinä!” –väännökset. Yhdestä neljään pelaajaa ottaa Witcherin maailmasta tuttujen hahmojen roolit. Tarjolla on itse Geraltia, tämän maagista naisystävää, bardia ja vihaista kääpiötä. Ilahduttavasti valinnalla on väliä, sillä jokaisella hahmolla on omat heikkoutensa ja vahvuutensa. Siinä missä Geralt on kivikova taistelija – ja pystyy tukemaan taistelukykyjään noituri-taitojensa avulla – bardi on paljon salavihkaisempi hahmo ja keskittyy manipuloimaan muiden touhuja ja hyötymään näiden voitoista.

Valitsi minkä hahmon tahansa, tavoitteet ovat samanlaiset: tee questeja. Pelin alussa valitaan, päättyykö peli kun joku on läpäissyt yhden, kolme, viisi vai vielä useampia tehtäviä. Tämä tietenkin samalla myös määrittää pelin keston. Tehtävien ympärille on kudottu löyhää tarinaa, mutta todella löyhää sellaista. Pari riviä tekstiä kortin ylälaidassa kertoo, että nyt tarkoituksena olisi vaikka tappaa legendaarinen mato, joka terrorisoi pientä kylää pelilaudan laidalla. Jos matkalla käyttää vähän resursseja ja värvää apulaisia lopputaisteluun, voi samalla suorittaa myös sivutehtävän.

Jokaisella pelaajalla on vuorollaan kaksi toimintoa: voi liikkua pitkin lautaa, nostella resurssikortteja erilaisista pinoista, käyttää hahmonsa uniikkia ominaisuutta (Geralt esimerkiksi keittelee noituri-pullojaan, eli lastaa korteilleen käyttökertoja), parannella haavoja ja niin edelleen. Ideana olisi paitsi kerätä tehtävien tarvitsemia johtolankoja, myös uusia ominaisuuksia kuvaavia taitokortteja ja muita apuvälineitä, joilla tiheät taistelut ja muut tien vaarat muuttuvat helpommin hallittaviksi.

Lue koko arvostelu: The Witcher: Adventure Game (Mac, PC)

Lisää aiheesta

The Witcher (PC) 

The Witcher 2 (PC) 

The Witcher 2: Assassins of Kings Enhanced Edition (PC, Xbox 360) 

The Witcher Enhanced Edition (PC) 

Witcher 2 Enhanced Edition – CD Projekt hellii roolipelaajia 

Witcher 2 Enhanced Edition -ensikosketus: kaunis hardcore-rpg myös konsoleilla  

Witcher 2 Enhanced Edition -haastattelussa pelisuunnittelija Marek Ziemak

Muropaketin uusimmat