Uusimmat

Tellatalen Minecraft-seikkailusta julkaistiin traileri ja lisätietoja

05.07.2015 14:00 Juho Anttila

Telltale Games on aiemminkin vienyt mainioita seikkailupelejään jännittäviin suuntiin. Jo potin räjäyttänyt The Walking Dead vaikutti alkujaan erikoiselta valinnalta ja sen jälkeen tulosta on tehty muun muassa Borderlandsin maailmassa. Minecraft: Story Mode taitaa kuitenkin olla tähänastisista kaikkein erikoisin viritelmä.

Yhteistyössä Mojangin kanssa kehitettävästä seikkailusta on nyt julkaistu traileri ja lisätietoja. Pääosaa pelissä esittää muun muassa erinomaisessa Ratatouille-animaatiossa loistanut Patton Oswalt. Oswalt esittää Jesseä, miestä, jonka on löydettävä legendaarisen Order of the Stone -veljeskunnan seikkailijat, koska kammottava uhka vaanii maailmaa.

Peli sisältää toki kaikki Minecraftin tavaramerkit lähtien valinnoista, jotka muokkaavat tarinaa pelaajan haluamaan suuntaan. Telltalen toimitusjohtaja Kevin Bruner kertoo, että töitä tehtiin tiiviissä yhteistyössä Mojangini kanssa, jotta pelin tarina tekisi asianmukaisella tavalla kunniaa fanien tuntemalle ja rakastamalle Minecraft-maailmalle. Mojang-pomo Owen Hill puolestaan hehkuttaa, että Telltale on luonut tarinan, joka seuraa tuttua Minecraft-logiikkaa, mutta tuntuu samalla tuoreelta.

Minecraft: Story Moden ensimmäinen episodi nähdään myöhemmin tänä vuonna PlayStation 3 -, PlayStation 4 -, Xbox 360 – ja Xbox One -konsoleilla, PC:llä, Mac:llä ja sekä iOS-, että Android-käyttöjärjestelmää pyörittävillä mobiililaitteilla.

Lähde: Eurogamer

Lisää aiheesta

Telltale tekee Minecraft-seikkailupelin

Filmijätti Lionsgate hyppäsi Telltale Gamesin kelkkaan

Game of Thronesin neljäs episodi ilmestyy ”hyvin pian”

Muropaketin uusimmat