Uusimmat

Telltalen Game of Thrones -sarja saa jatkoa

21.11.2015 12:00 Juho Anttila

Huikeista seikkailupeleistä tutun Telltale Gamesin Game of Thrones -seikkailu on edustanut firman epätasaisempaa tarjontaa. Ei kyse toki siitä ole, että peli olisi erityisen huono vaan siitä, että vertailukohdat ovat vielä parempia. Sen verran hyvin peli on kuitenkin pärjännyt, että jatkoa on tiedossa.

Telltale Gamesia johtavan Kevin Brunerin mukaan studio on suunnitellut alusta saakka pelin jatkuvan toiselle kaudelle. Asia on vain pidetty piilossa siihen saakka, että ensimmäinen kausi saatiin vietyä loppuun saakka. Itse en ole ehtinyt sarjaa pelaamaan vielä loppuun saakka, mutta ilmeisesti aika moni asia jää auki, joten kakkoskaudelle riittää tilausta.

Kevin Brunerin mukaan avoimeksi jääneillä asioilla ja pelaajien tekemillä päätöksillä on suuri merkitys kakkoskauden tapahtumiin. Tämän enempää tietoja ei sitten herunutkaan, joten jatkoa kaipaavat joutuvat odottelemaan helpotusta todennäköisesti vielä hyvän aikaa.

Lähde: Eurogamer

Lisätietoja: Telltale Gamesin kotisivu

Lisää aiheesta

Game of Thrones – kaikki päin helvettiä ja irtopäitä lentelee

Game of Thrones Episode 5: A Nest of Vipers (Mac, PC, PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One)

Telltalen pelit syöksyvät GOG.comiin alennusten kera

Juho Anttila

Muropaketin uusimmat