Uusimmat

Testissä vuoden perhepeli: kummituslautapeli Blitz

10.12.2012 11:00 Jukka O. Kauppinen

Mistä on hyvät pelit tehty? Kaakaosta ja pullasta ainakin. Joskus myös yksinkertaisista ideoista ja vauhdikkaasta pelattavuudesta. Vuoden 2012 perhepeliksi valittu lautapeli Blitz omaa kaikkea tätä, paitsi kaakaot on ehkä parempi jättää kauemmas. Ne kun saattavat läikkyä pelaamisen tiimellyksessä. Juho Anttila raportoi:

Yksinkertainen pelimekaniikka muuttuu huikean haastavaksi, kun pöydän ympärillä on vaikkapa viisi muuta pelaajaa. Vaikka muuttujia on käytännössä vain kaksi, väri ja esineen muoto, vie oikean yhdistelmän löytäminen runsaasti tuiki tärkeitä millisekunteja. Kiire ja paine saa tekemään hätäisiä valintoja, jolloin usein käteen sattuu väärä nappula ja sitten maksetaan sakkoja.

Pelaaminen on nopeatempoista ja hauskaa, juuri sellaista, minkälaista perhepelin pitääkin olla. Pelimekaniikan luonne on tosin sellainen, että riitojakin voi syntyä. Kun kaksi pientä tai vähän isompaakin kättä hamuaa samaa nappulaa, voi tilanne äityä kiskomiseksi. Erotuomarille on välillä tilausta.

Pelin suositusikäraja on kahdeksan vuotta, mutta testiryhmän nuorin jäsen oli iältään vain 5-vuotias. Pienin pelaaja ei ihan pärjännyt isommilleen, mutta pystyi kuitenkin osallistumaan peliin. Suositusikärajaa nuoremmille peliä ei silti uskalla tarjota. Sen sijaan vähän vanhemmille pelaajille Blitz maistui todella hyvin ja välillä lautapeleihin nihkeästikin suhtautuvat pelaajat pyysivät oma-aloitteisesti uusintakierroksia.

Lue koko artikkeli: Blitz (lautapeli)

Lisää aiheesta

7 Wonders (lautapeli)

Angry Birds Space Race Kimble – klassikko toimii edelleen

Battlestar Galactica (Lautapeli)

Gears of War (Lautapeli)

Muropaketin uusimmat