Uusimmat

Tetris-elokuva syntyy älyttömällä rahalla

18.05.2016 18:00 Jukka O. Kauppinen

Elokuva Tetris-pelistä? Lol, hyvä vitsi. Paitti ei oo. Vitsi. Venäläisestä palikkapelistä tehdään oikeaa elokuvaa, oikeilla näyttelijöillä ja oikealla rahalla, ja homma on muuttumassa hyvää vauhtia omituisesta ideasta päättömyyden vuoristoradaksi.

Tetris-leffalle on näet kerätty jo 80 miljoonan dollarin rahoitus, mikä ei ole sinänsä leffabisneksessä megaraha – mutta tällaiselle idealle sitäkin hurjempi. Että 80 miljoonan tieteiselokuva geometrisistä kuvioista ja niiden intergalaktisesta merkityksestä.

No, tehtiinhän laivanupotuksestakin Battleship-elokuva. Oli muuten niin naurettavan huono, että sen pystyi yllättäen katsomaan ihan alusta loppuun, pikakelaamatta. CGI oli komeaa ja toiminta totaalisen idioottimaista. Sen tekeminen muuten maksoi 209 miljoonaa. Battleship muuten nousi lopulta suurin piirtein mustalle, sillä leffan tienestit ovat tällä hetkellä noin 300 miljoonassa taalassa. Jatkoa ei silti liene luvassa.

Tetris-elokuva kuvataan vuoden 2017 aikana Kiinassa. Jos homma menee suunnitelmien mukaan, niin kyseessä on vasta trilogian ensimmäinen osa.

Tetris

Leffan tiivistelmä muuten kuuluu näin: ”eeppinen tieteisthrilleri.”

Tetris

Sarjakuva: The Perry Bible Fellowship

Lähde: Ars Technica

Lisää aiheesta

Battleship (PS3, Xbox 360)

Arvostelu: Battleship on Rihannasta huolimatta hauska aivopieru

Laivanupotus oli vain alkua: X-Men-ohjaaja tekee Tetris-elokuvan

Miten olisi puolitoista tuntia tajunnanräjäyttävää Tetristä?

Jukka O. Kauppinen

Muropaketin uusimmat