Uusimmat

The Callisto Protocol haki inspiraatiota yllättävästä lastenohjelmasta

28.11.2022 14:21 Muropaketin toimitus

Odotettu kauhupeli The Callisto Protocol on saanut inspiraatiota yllättävästä lähteestä.

Monien pelaajien odottama kauhupeli The Callisto Protocol on lainannut elementtejä niin Alienista kuin Event Horizonista, mutta näiden lisäksi uutukainen kumartaa myös hieman yllättävästi Paavo Pesusienen suuntaan.

Pelin hahmovastaava Glauco Longhi on paljastanut The Sunille ottaneensa pelin otusten animointiin inspiraatiota Paavo Pesusienestä, jotta nämä saataisiin ”mahdollisimman villin näköisiksi” peliä varten.

”Katsoimme piirrettyjä tyylin ja liikkumisen suhteen, sillä vaikka pelimme on superrealistinen ja immersiivinen, jouduimme tyylittelemään monia asioita tehdäkseen niistä miellyttävämpiä”, Longhi kertoi.

Hän kehuikin piirrettyjen olevan äärimmäisen hyviä luomaan hahmoja ”vahvojen siluettien” ympärille, jotka paljastavat välittömästi hahmon syvimmän olemuksen. Tätä käytettiin pohjalla myös vihollisten luonnissa, jotta pelaaja osaa tunnistaa välittömästi, onko vastassa oleva hirviö esimerkiksi nopea.

The Callisto Protocol julkaistaan nykyisille alustoille 2. joulukuuta.