Uusimmat

The Good Life: kulttipelikehittäjän uusimmasta projektista julkaistiin pelattava demo

26.04.2018 22:44 Muropaketin toimitus

The Good Life -pelistä on julkaistu pelattava demo. Se saattaa jäädä pelin ainoaksi julkaistavaksi versioksi.

Täydellisen kulttipelin Deadly Premonitionin tekijä Swery65 on uuden pelin, The Good Lifen, kimpussa. Peli on parhaillaan Kickstarterissa hakemassa rahoitusta ja nyt siitä on julkaistu pelattava demo pc:lle.

Valitettavasti kampanjassa on enää reilu viikko aikaa jäljellä ja tilanne vaikuttaa siltä, ettei rahoitusta saada kasaan. Demo saattaakin olla ainoa julkaisu pelistä.

Pelattavaa demoa on hinguttu sosiaalisessa mediassa siihen malliin, että Swery päätti sellaisen julkaista. Hän kertoo, että demossa on yhä bugeja mutta toivoo siitä huolimatta, että The Good Life kiehtoo pelaajia.

Demon ensimmäinen versio oli pelattavissa vain gamepad-ohjaimella, nyt sen onnistuu myös näppäimistöllä. The Good Life -demo löytyy täältä.

The Good Life hakee reilun 600 000 dollarin rahoitusta josta on kasassa 330 000 dollaria. Peliin haettiin aiemmin Fig-palvelussa rahoitusta joka ei valitettavasti onnistunut. Näyttää siltä, että myös uusi joukkorahoituskampanja jää kesken.