Uusimmat

The Last Guardian on yhä olemassa — tuottaja pahoittelee lykkäyksiä

20.11.2013 18:00 Miikka Lehtonen

The Last Guardian on näyttänyt erinomaisen kiinnostavalta peliltä siitä asti kun Sony sitä ensi kertaa esitteli. Pieni poika ja aarniokotka ihmeellisellä seikkailumatkalla. Käy! Paitsi että … missä helvetissä se peli kuppaa? Tuottaja selittää.

Taustalla ei piile mitään suurta draamaa: pelikehitys vain vie aikansa. Fumito Ueda, jonka aiemmalta meriittilistalta löytyvät muun muassa Ico ja Shadow of the Colossus, haluaa vain tiiminsä kanssa tehdä sen parhaan mahdollisen pelin. Kun Sonyakin kiinnostaa lyödä massia pöytään tämän edesauttamiseksi niin mikäs siinä kehittäessä. Mutta Ueda tuntee silti pieniä syyllisyydentunteita.

”Olen aivan kamalan pahoillani, että erinäisistä syistä johtuen yleisöni on joutunut odottamaan näin pitkään”, mies selitti Edge-lehdelle. Hän uskoo kuitenkin, että The Last Guardian -tiimi, johon kuuluu useita alkuperäisten Ico- ja Shadow of the Colossus -tiimien jäseniä, on motivoitunut yhden yksinkertaisen tekijän ansiosta: he haluavat tehdä parhaan mahdollisen pelin.

”Minä tein oman luovan työni pääasiassa jo aikaa sitten, mutta yksityiskohdat, kuten koska, missä ja miten tämä työ saatetaan päätökseen, ovat poissa käsistäni.”

Lisää Uedan ajatuksia Edgen sivuilla!

Lähde: Edge

Lisää aiheesta

Kehittäjä vakuuttaa, että The Last Guardian on yhä työn alla

E3Dome: The Last Guardian on edelleen tulossa

The Last Guardianin kaunis satu avautuu Fumito Uedan kertomana

Monen kulttipelin luoja Fumito Ueda jätti Sonyn

Muropaketin uusimmat