Uusimmat

The Last of Usista tehdään elokuva

07.03.2014 13:15 Miikka Lehtonen

Viime vuoden pidetyimpiin peleihin kuulunut The Last of Us oli jo alunperin sangen elokuvamainen kokemus, joten miksi jättää hommaa puolitiehen? Näin lienee ajateltu myös Naughty Dogilla, sillä studio on tehnyt yhteistyödiilin, joka tuloksena pelistä tulee vielä elokuva. Ehkä.

 

Filmialaa seuraava Deadline-saitti tietää kertoa, että Naughty Dog on ryhtynyt yhteistyöhön Screen Gems -tuotantoyhtiön kanssa tehtaillakseen The Last of Usista ihan ihka-oikean elokuvan. Screen Gems on tunnettu myöhempien Resident Evil -leffojen, Ultravioletin ja muiden vastaavien teosten kehittelystä. 

Deadlinen mukaan kyseessä on todellakin oikea yhteistyö, sillä The Last of Us -pelin käsikirjoittanut Neil Druckmann tehtailee käsiksen myös elokuvaan. Peliä tuottamassa olleet Evan Wells, Christophe Balestra ja Bruce Straley ovat myös mukana tekemässä elokuvaa. Screen Gemsin pomo on tapahtuneesta innoissaan.

”Peli tuotiin minun tietoisuuteeni ja minua kehoitettiin jahtaamaan sitä. Kun näin, miten laadukasta tarinankerrontaa se sisälsi, tiesin, että sen yleisö olisi paljon pelaajayhteisöä suurempi ja että Neil Druckmannin täytyisi olla leffamme käsikirjoittaja”, Clint Culpepper hehkutti.

Näin siis tällä kertaa. Jää nähtäväksi, tuleeko The Last of Usista oikeasti leffaa vai taas yksi pelielokuvamaailman ikuisuusprojekti. Ja jos tulee, miten laadukas. Kyseessä ei kuitenkaan ole Naughty Dogin ensimmäinen yritys, sillä Uncharted-leffahan on rämpinyt jo vuosikausia suossa ohjaajien, tuottajien ja käsikirjoitusten vaihtuessa tasaista vauhtia.

Lähde: Deadline

Lisää aiheesta

The Last of Us (PS3)

Uncharted-elokuva ei vain etene, ei sitten millään

Uusi Uncharted-ohjaaja seuraa pelien esimerkkiä