Uusimmat

The Technomancer esittelee postapocalyptistä roolipelaamista ensi vuonna

12.04.2015 18:00 Juho Anttila

The Technomancer

Postapokalyptiseen maailmaan sijoittuvista roolipeleistä tykkääville on luvassa mielenkiintoista pelattavaa myös ensi vuoden puolella. Focus Interactive on nimittäin julkistanut uuden toimintaroolipelin nimeltään The Technomancer. Seikkailu nähdään PlayStation 4 – ja Xbox One -konsoleilla sekä PC:llä ensi vuonna.

The Technomancer sijoittuu Mars-planeetalle aikaan jälkeen suurten vesisotien. Pelaaja astuu salaista poliisia pakenevan Technomancerin – mitä tämä ikinä tarkoittaakaan – rooliin. Pakomatkalla kohdataan erilaisia heimoyhteisöjä, mystisiä raunioita ja muuta jännää. Luvassa on neljä erilaista kyky puuta, kolme taistelutyyliä sekä roolipelipuolella dynaaminen keskustelujärjestelmä ja viisi erilaista lopetusta.

The Technomancerin kehittäjänä toimii ranskalainen Spiders. Studio tunnetaan ehkä parhaiten ristiriitaisesta Of Orcs and Men -seikkailusta sekä viimevuotisesta kehnosta Bound by Flame -ropelluksesta. Odotukset eivät näiltä osin siis kohoa aivan kamalan korkealle, mutta ehkäpä porukka yllättää tällä kertaa positiivisesti?

Lähde: Focus Interactiven kotisivu

Lisää aiheesta

Bound by Flame naurattaa – mutta ei tarkoituksellisesti vaan siksi, että se on niin luokaton

Of Orcs and Menin kiinnostava alkuasetelma latistui tusinaroolipeliksi

Faery: Legends of Avalon on tarina keijuista