Uusimmat

The Walking Dead päättyi kyyneliin, kuinkas muutenkaan?

23.11.2012 18:30 Miikka Lehtonen

The Walking Dead -pelisarjan ensimmäinen kausi sai toissapäivänä päätöksensä, kun kauden viides ja viimeinen osa, ”No Time Left”, julkaistiin. Koko kauden pelaajien tunteilla leikkinyt ja erinomaisesti käsikirjoitettu pelisarja päättyi tunteellisissa tunnelmissa, mutta senhän kaikki varmasti arvasivatkin.

The Walking Dead vakuutti minut jo ensimmäisen osansa perusteella. Jo silloin Telltale Gamesin erinomainen käsikirjoitus, hyvät näyttelijänsuoritukset ja erinomaisen koskettava tapa lähestyä zombiemaailmanlopun jälkeistä elämää tekivät selväksi, että nyt ei pelata ihan mitä tahansa tusinapeliä.

Jo tuolloin ennakoin, että jos taso pysyisi edes lähes samana, kyseessä olisi pelaamisen merkkipaalu ja vahva ehdokas minun vuoden pelikseni. Ja eihän se taso pysynyt lähes samana, vaan nousi jaksosta toiseen. Kuten aiemmissa peleissäkin, myös neljännen osan lopussa pelaajat olivat hirvittävän ja hiuksianostattavan cliffhangerin edessä ja jäimme arvuuttelemaan, miten tarina voisikaan vielä kehittyä.

Ja kehityihän se, sillä viides osa päättää kauden kunniakkaasti. Koko viisiosaisen kauden ajan viritellyt juonikuviot saavat päätöksensä, samalla kuin pelin keskipisteessä olleiden selviytyjien tarinakin. Mutta mikä sai minulle tipan linssiin? Sitä en spoilaa. Pelatkaa itse ja ottakaa selvää.

Mutta ennen kuin pelaatte, lukekaa arvostelu, jossa pohditaan vitososan ohella koko kauden onnistumisia ja sen syitä.

Lue arvostelu

Lue myös

”Pelikehittäjien ahneus tappaa Kickstarterin”

Baldur’s Gate: Enhanced Edition näyttää… Baldur’s Gatelta

Townsin varoittava esimerkki: kun Greenlight räjähtää silmille

Far Cry 3 (PC, PS3, Xbox 360)