Uusimmat

The Walking Deadiin perustuva räiskintäpeli lykättiin ensi vuoteen

08.05.2017 14:15 Muropaketin toimitus

Overkill Softwaren kehittämän The Walking Dead -räiskintäpelin julkaisu on lykätty vuoteen 2018.

Starbreeze Studiosin julkaiseman ja Overkill Softwaren kehittämän The Walking Dead -pelin oli määrä ilmestyä jo vuonna 2016, mutta toisin kävi. Tammikuussa kehittäjät ilmoittivat, että peli ilmestyisi sittenkin vuoden 2017 lopulla. Nyt sitä on lykätty jo toistamiseen.

VG24/7 raportoi, että PC:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle kehitettävä räiskintäpeli ilmestyy näillä näkymin vasta vuoden 2018 jälkimmäisellä puoliskolla.

Starbreeze vakuuttelee kuitenkin olevansa omistautunut julkaisemaan ”unohtumattoman kokemuksen” ja tukevansa sitä laadukkaalla lisäsisällöllä lähivuosien aikana. Luvassa on yhteistyömuotoinen FPS-peli, joka sisältää kokonaan uudet hahmot ja tarinan. Kehittäjät ovat myös luvanneet runsaasti uudelleenpeluuarvoa ”uniikin ja dynaamisen tasojärjestelmän” ansiosta.

The Walking Dead -peli julkistettiin alunperin jo vuonna 2014 alla olevalla trailerilla.

The Walking Dead
Kaikki jutut aiheesta