Uusimmat

The Walking Deadin amatsooni saa oman sarjan

24.06.2015 19:00 Jukka O. Kauppinen

The Walking Dead ihastuttaa niin sarjakuvana, tv-sarjana kuin peleinäkin. Tietenkin eniten alkuperäisissä sarjakuvissa, joiden laatu ja kiinnostavuus on pysynyt korkealla siinä missä tv-sarja on kompastellut oikein kunnolla. Selviytymistarinan edetessä olemme tutustuneet myös moniin kiinnostaviin ja vahvoihin henkilöihin, joista yksi saa nyt ihan ikioman pelisarjan.

Michonne on sarjan väkevä amatsoonitar, taitavasti miekkaa käyttävä taistelijanainen, joka tuo kokonaisuuteen sekä herkkää tatsia että voimallista selviytymistaitelijan fiilistä. Michonne onkin noussut niin ihailluksi hahmoksi, että Telltale Games tekee hänelle ikioman kolmiosaisen pelisarjan.

The Walking Dead: Michonne – A Telltale Games Mini-Series sijoittuu tarinallisesti sarjakuvan numeroiden 126-139 väliseen aikaan. Kolmiosainen episodipeli kertoo Michonnen seikkailuista sarjakuvan sivujen ulkopuolella.

Peli on sinänsä itsenäinen kokemus, mutta se tarvitsee pohjalleen The Walking Dead: Season Two –sarjan ensimmäisen jakson.

Michonnen seikkailut alkavat syksyllä latauspelin muodossa niin tietokoneilla, konsoleilla kuin tableteilla.

Lisätietoja: https://www.telltalegames.com/walkingdead/

Lisää aiheesta

The Walking Dead episode 1: A New Day (Mac, PC, PS3, Xbox 360) 

The Walking Dead Season 2 Episode 1: All That Remains (Mac, PC, PS3, Xbox 360) 

The Walking Dead: Survival Instinct (PC, PS3, Xbox 360) 

The Walking Drunk: Mitäpä jos AMC:n hittisarjan zombit korvattaisiin humalaisilla ihmisillä? 

Vähissä vaatteissa poseeraava The Walking Dead -stara Lauren Cohan: ”Seksi on maailman paras asia.”