Uusimmat

The Walking Deadin toinen episodi ilmestyi vihdoin

30.06.2012 10:00 Miikka Lehtonen

Telltale Gamesin The Walking Dead oli selvästi firman parhaimmistoa ja teki vaikutuksen vähän jokaiseen sitä pelanneeseen. Pelin ensimmäinen episodi pokkasi Domeltakin peukun ja sitten alkoi odotus. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan kakkosepisodin piti ilmestyä jo toukokuussa, mutta niin ne suunnitelmat muuttuvat. No, ehtihän se onneksi juuri ja juuri kesäkuulle.

Xbox 360 -versio episodista ilmestyi jo muutamaa päivää sitten, mutta PC- ja PlayStation 3 -pelurien odotus päättyi vasta eilen. Steam on päivittänyt minun pelini eilen kello 20:00 ja kakkosepisodi on siis näin pelattavissa kaikilla alustoilla.

Tiettävästi osa odotuksesta juontaa juurensa siihen, että The Walking Deadissahan pelaajan tekemiset vaikuttavat paitsi episodin, myös koko pelikauden käänteisiin ja ratkaisuihin. Kun jo ykkösepisodi sisälsi useamman merkittävän valinnan, tiimillä oli odotettua kovempi työ pitää huolta siitä, että niiden vaikutukset kakkosepisodissa toimivat kuten piti, ja vielä merkittävämmin että pussin pää oli auki seuraavia episodeja varten.

Nt homma on siis kuitenkin valmis ja työn tulos pelattavissa. Toivottavasti kolmosepisodia varten solmut on avattu ja se pääsee kauppoihin ennen elokuun loppua.

Lue myös

Dwarf Fortress – iloiset kääpiöt uppoavassa vuoristoluolassaan

Steamin viikonlopputarjoukset ovat suorastaan älyttömiä!

eDome 13 vuotta sitten: Team Fortress 2:ta odotellessa Babylon 5 kuoli

Turtle Beach XP 400 – hyvät kuulokkeet