Uusimmat

Thief: viisi vuotta, miljoonia taaloja ja tässäkö tulos?

26.02.2014 12:56 Jukka O. Kauppinen

Mats Kyyrö on pitkän linjan Thief-fani. Millä tavoin se vaikutti uuden Thief-seikkailun arvosteluun? Vaaleanpunaiset fanipoikalasit ja silleen?

Uusi Thief alkaa antisankarimme Garretin matkatessa halki kattojen tapaamaan entistä kisälliään Eriniä. Garret ja Erin ovat ajautuneet aiemmin erilleen johtuen jälkimmäisen taipumuksesta riistää arvoesineiden lisäksi myös viattomia henkiä, mitä Garret ei luonnollisesti sulattanut. Alamaailman monitoimimies Basso on kuitenkin saanut kaksikon tekemään vielä yhden yhteisen keikan Garretin vastustelusta huolimatta. Tutoriaalina toimiva taso päättyy trailereissa nähtyyn kohtaukseen, jossa rämäpäinen Erin putoaa keskelle kaapumiesten taikarituaalia ja Garret vaipuu vuodeksi syvään uneen.

Herättyään Garret löytää kotikaupunkinsa nälänhädän ja tappavan kulkutaudin kourista. Levottomat työläiset ovat kääntyneet kaupunkia hallitsevaa paroni Northcrestiä ja tämän vartiostoa vastaan. Koko kaupunki on sisällissodan partaalla. Pian soppaan sekoittuu karismaattinen kapinallisjohtaja Orion, sokea kerjäläismummo, jolla on mystisiä voimia, sekä tietenkin Erin, joka ei (omg spoiler!) sitten ihan kuollutkaan.  Tuttu ja turvallinen asetelma, mitä nyt hiukan klisee. Ottaen kuitenkin huomioon, miten paljon uuden Thiefin markkinoinnissa alleviivattiin juonen tärkeyttä, on tarinankerronta kerrassaan luokattoman huonoa.

Suurin ongelma ovat käsikirjoittaja Steve Gallagherin hahmot, jotka ovat kaksiulotteisempia kuin lauantaiaamun piirretyissä. Tästä kärsivät erityisesti tarinan pahikset, joiden uskottavuutta ei auta lainkaan 13-vuotiaan pojan mentaliteetilla kirjoitettu dialogi. Jostain syystä kaikki miehet paroni Northcrestin palveluksessa ovat psykopaatteja mummonpotkijoita, jotka kulkevat pitkin katuja huudellen fuck sitä ja fuck tätä. Välillä pysähdytään keskustelemaan kollegoiden kanssa sukupuolitaudeista ja penisrenkaista – modernilla amerikkalaisella aksentilla, tietenkin! Pohjanoteerauksena on vartiostoa johtava Thief-Taker General, jonka lähinnä odotin päästävän ilkeän naurun ja pyörittelevän viiksiään jokaisen repliikkinsä jälkeen.

Lue koko arvostelu: Thief (PC, PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One)

Lisää aiheesta

The Dark Mod – hei, me hiivitään – seikkailuja alkuperäisen Thief-pelin hengessä

Thief-ensikosketus – Garrett palaa varjoihin [osa 1] 

Thief-ensikosketus – hiippailu vai beat’em’up? [osa 2] 

Thief-ensikosketus – itsekeskeinen paskiainen vai sittenkin sankari? [osa 3] 

Thief-haastattelu – sarjan sielu on säilytettävä 

Warren Spector – pelimaailman arkkivelho

Muropaketin uusimmat