Uusimmat

THQ:n jama oli odotettua pahempi: velat painavat urakalla niskaan

12.11.2012 12:15 Miikka Lehtonen

Viime viikon aikana kävi jo selväksi, että THQ:lla ei mene lujaa. Pelit siirtyvät kohti horisonttia, osakkeen arvo laskee kuin lehmän häntä sateella ja osakkeenomistajillekaan ei ole tarjota edes lämmintä kättä saati sitten lohtua paremmasta huomisesta. Heitetään mukaan vielä maksamatta jääneet ronskit velat ja nyt alkaa näyttää jo aika huonolta.

Amerikkalainen pankki- ja rahoitusalan yhtiö Wells Fargo on jättänyt viime viikolla ilmoituksen, jonka mukaan THQ:n veijareilla on vähän maksamattomia velkoja. Wells Fargon kanteen mukaan amerikkalainen pelikehittäjä on heille pystyssä yli 50 miljoonaa taalaa, eikä maksuja näy, vaikka olisi pitänyt.

THQ julkaisi vastineen, jossa se ilmoitti käyvänsä keskusteluja Wells Fargon kanssa ja uskovansa, että ”yhteisymmärrys asioiden ratkaisusta” löytyy lopulta. Itse olen hieman skeptisempi, sillä firma ilmoitti viime viikolla teheensä äsken päättyneellä neljänneksellä 21 miljoonaa persnettoa ja tiettävästi koko firman arvo on pörssissä enää reilut 10 miljoonaa. Kun pelit siirtyvät, tankki on tyhjä ja velkojat paukuttavat ovella, on aika vaikea nähdä enää skenaariota, jossa THQ jatkaa toimintaansa kovin laajalla alalla — tai kovin pitkään.

Lähde: Polygon

Lisää aiheesta

THQ:lla menee taas heikosti: lykkäyksiä ja talousvaikeuksia

Lue myös

Close Combat: Panthers in the Fog -ennakko (PC)

Lineaarinen tarina ei ole sama kuin lineaarinen pelikokemus

Mulkaisu: Halo 4

Uudet ja vanhat pelit kiersivät pelienvaihtotorilla