Uusimmat

Tietovuoto USA:n armeijassa – Medal of Honor -konsulteille satikutia

10.11.2012 14:00 Juho Anttila

Uusi Medal of Honor: Warfighter on peli, jonka kehuttiin ainakin pelin mainoskampanjassa tavoittelevan ennennäkemätöntä realismia. Tämän saavuttamiseksi tekijät kysyivät neuvoja aidoilta Navy Seals -sotilailta, mutta hupsista! Kyseiset sotilaat unohtivat pyytää luvan konsultointiin työnantajaltaan.

Yhteensä seitsemän Navy Seals -sotilasta konsultoi pelin kehitystiimiä kahden päivän ajan viime keväänä ja kesänä. Sotilaiden aitoja kokemuksia käytettiin pelissä nähtävien tehtävien mallintamiseen mahdollisimman realistisella tavalla.

Yhdysvaltain armeijalle sotilaiden sivubisnes tuli ikävänä yllätyksenä. Pelitiimille kun paljastettiin monia sellaisia asioita, jotka armeija olisi mieluummin pitänyt omana tietonaan. Paljastusten laajuus ei ole ainakaan vielä julkisessa tiedossa.

Torujen ja virallisen varoituksen lisäksi syväkurkkujen palkka puolitettiin kahden seuraavan kuukauden ajaksi. Rohkenen tosin arvella, että konsultoinnista maksettiin palkanalennusta tuntuvampi palkkio. Tiedä sitten, kannattiko pelin julkaisseen Electronic Artsin käyttää konsultteja, sillä lopullinen peli ei vakuuttanut ainakaan Domen arvostelun kirjoittanutta Heikkiä.

Lähde: Helsingin Sanomat

Lisää aiheesta

Medal of Honor yllätti EA:n huonolla vastaanotollaan

Medal of Honor rahastaa Osama Bin Ladenin nimellä

Medal of Honor Warfighterin kehittäjä kertoo moninpelistä

Lue myös

Shardlands (iOS)

Uudet ja vanhat pelit kiersivät pelienvaihtotorilla

Grand Theft Auto V on järisyttävän valtava peli

Mulkaisu: Forza Horizon