Toimittajan puheenvuoro: Harva pelisarja paranee vanhetessaan – Far Cry on tässä kohtaa iloinen poikkeus

12.04.2019 09:00 | Skye Borg

Muropaketin toimittaja Skye Borg vuodattaa uusimmassa Toimittajan puheenvuorossaan rakkauttaan Far Cry -pelejä kohtaan.

”Avoimen maailman FPS” ei kuvauksena tee minkäänlaista oikeutta Far Cry -pelisarjalle, joka on vastoin kaikkia nykytrendien odotuksia onnistunut paranemaan peli peliltä. Moni muu suosiota nauttiva pelisarja on viime vuosina kompuroinut jatko-osillaan. Mass Effect, Call of Duty, Fallout… – mielipiteitä on varmasti yhtä monta kuin pelaajia. Assassin’s Creed on puolestaan onnistunut luomaan nahkansa hienosti, mutta nostalgikot kaipaavat edelleen Eziota.

Vuonna 2004 alkunsa saanut Far Cry on kasvanut maltilla. Ensimmäinen osa oli aikaansa nähden kaunis kokemus – piirre, jota sarja on jatkanut uskollisesti. Peli ei onnistunut tekemään kovin monesta pelaajasta fania, eikä varsinkaan minusta. Far Cry tuntui toisinaan tarkoituksellisen vaikealta ja tallennuspisteiden vähyys aiheutti itkua.

Alkujaan saksalaisen Crytekin kehittämä pelisarja siirtyi jatko-osan myötä Ubisoftille. Tämä siirto on osoittautunut Far Crylle erinomaiseksi ratkaisuksi, sillä rinta rinnan Assassin’s Creedien kanssa kasvanut nimike on hyötynyt paljon avoimen maailman kokeiluista ja innovaatioista. Far Cry 2 oli jo edeltäjäänsä huomattavasti kypsempi tekele, ja toi pelaajille uudenlaisia konsepteja, kuten yön ja päivän vaihtelut, runsaasti villieläimiä sekä sään kuvitteellisessa maastossa, joka muistutti kovasti Afrikan mantereen kuvastoa.

Vuoden 2008 Far Cry 2 aiheutti kuitenkin itselleni – ja aiheuttaa edelleen – harmaita hiuksia, sillä sen läpipeluu osoittautui yllättävän rasittavaksi kokemukseksi. Kauhulla muistelen edelleen lukemattomia persoonattomia tehtäviä ja edestakaista juoksentelua, joita peli vaati edetäkseen. Enkä varmasti ole ainoa, joka ei halua nähdä enää yhtään vartiopistettä missään pelissä, kiitos Far Cry 2:n. Samalla pelin tuomat uudistukset, uusi maailma ja vapaa kulkeminen tehtävästä toiseen olivat niin hieno kokemus, että pelisarjaan ryhtyi kiinnittämään huomiota.

Itselleni Far Cryn varsinainen kultakausi alkoi vuonna 2012, kun Far Cry 3 vihdoin löysi kupletin juonen: karismaattiset viholliset. Vaas Montenegro rynni kertarysäyksellä joka ikiselle “parhaat pahikset peleissä” -listalle, ja pysynee siellä ikuisesti. Mielipuolinen vastustaja trooppisessa kauniissa saaristossa sekä Jason Brody -nimisen päähahmon kasvaminen nynnystä merirosvoja niputtavaksi toiminnan mieheksi oli unohtumaton pelikokemus silloin, ja on sitä edelleen. Moni on kuitenkin takertunut tähän peliin kuin hukkuva pelastusköyteen, eikä ole löytänyt pelille seuraajista voittajaansa.

Näin ajattelevat ovat luonnollisesti väärässä, sillä Far Cryn kolmas osa rakensi sapluunan, jonka pohjalta pelisarja on kasvanut laadultaan tasaisimmaksi nimikkeeksi nykyisistä kehityksessä olevista pelisarjoista. Sen keskeisimmät ominaisuudet, kuten ammuskelu, hiiviskely, aseiden tuunaus ja laajan maailman tutkiminen, ovat parantuneet peli peliltä johdonmukaisesti. Samoin tarinat ovat löytäneet runsaasti enemmän lihaa luidensa ympärille, sivuhahmoille on annettu entistä enemmän tilaa ja tekemistä, ja – mikä parasta – Fangs For Hire -mahdollisuus on tullut mukaan mainion spin-offin Primalin myötä.

Ensi alkuun hieman kornilta tuntuva, mutta pian pelkoa takaraivoon takova Pagan Min sarjan neljännessä osassa osoittaa, että hyvästä on turha luopua. Vaikka pelin elementit ovat suurelta osin samat, onnistuu peli uudistumaan juuri tarpeeksi ja pitämään pelaajat kiireisinä. Samalla Far Cry -sarja vakiinnuttaa asemaansa erinomaisena tarinoiden kertojana – ja viittaa kintaalla kliseiselle käsitykselle siitä, että pelin päähahmosta olisi välitettävä.

Koska laadun ainakin periaatteessa pitäisi taata suosio, ei ole ihme että viime vuoden Far Cry 5 rikkoi pelisarjan myyntiennätykset. Kun muut nimikkeet tuntuvat rypevän ongelmissa, vakaasti kokoaan kasvattava Far Cry kirjaimellisesti parantaa menoaan kuin sika juoksuaan. Ensimmäisen viikon myynti tuplaantui Far Cry 4:n luvuista, ja suuri kiitos tästä kuuluu pelin täydelliselle markkinoinnille, johon kuului lyhytelokuva sekä useita pätkiä Seedin sekopäisestä perheestä. Internet kertoo pelin suosiosta mielenkiintoisen vertailukohteen: se nettosi ensimmäisen viikkonsa aikana enemmän kuin Marvel Studiosin jättimenestys Black Panther samassa ajassa.

Yksi yllättävimmistä piirteistä Far Cry -pelisarjassa on se, että se ei jaa pieniä viitteitä lukuun ottamatta keskeisiä juonikuvioita tai hahmoja pääosien välillä. Ratkaisu on ollut selkeä riski, mutta samalla se on kannattanut. Pelisarjaa voisi moittia sen hengettömistä päähahmoista, joiden persoonasta pelaajalla on hyvin vähän käsitystä. Kerronnan pääpaino onkin poikkeuksellisesti vastustajissa, ja tavoitteena on pohjimmiltaan pahan kukistaminen pelin lopussa.

Yksinkertainen kaava toimii, ja sallii jokaisen Far Cry -pelin esitellä sen mitä pelaajat kenties osittain eniten odottavat: uuden vastustajan. Nykyisessä pelimaailmassa, jossa kerrotaan sankareiden tarinoita, on Far Cry loistava poikkeus, joka toimii.

Juonijatkumoiden kaava luonnollisesti katkeaa Far Cry 5 -pelin ja spin-offin New Dawnin välillä, koska Joseph Seed elää ja pitää hoviaan jossain päin New Dawnin maailmanlopun runtelemaa maailmaa. Herkulliseksi New Dawnin tekee myös se teoria, jonka mukaan Far Cry 5:n protagonisti Rookie kulkee koko ajan pelaajan mukana mahdollisena Guns For Hire -hahmona nimeltä The Judge. Potentiaalia uudistumiselle sekä samojen hahmojen kierrättämiselle on siis olemassa.

Ennalta-arvattavien ja itseään juoneltaan toistavien pelisarjojen maailmassa Far Cry on poikkeus rikkoessaan monia sääntöjä – eikä kehittäjiltä varmasti ole vielä temput lopussa.

Muropaketin uusimmat