Trine 2 ja pirulliset peikot – arvostelussa The Goblin Menace

11.04.2013 11:00 Jukka O. Kauppinen

Trine-pelit ovat viehättäneet hitsisti ainakin Domeväkeä. Myös Miikkaa. Goblin Menace ei kuitenkaan ihan yltänyt totutulle tasolle. Miksei?

Koska The Goblin Menace on jatkoa Trine 2:lle, on toki ihan suotavaa ja positiivista, että se on selvästi vaikeampi kuin alkuperäinen peli. Mutta se, mistä en pitänyt, on se, miten se vaikeustaso on tehty. Välillä hyvin, sillä mukana on muutamia erinomaisen kiperiä puzzleja, joita sai oikeasti miettiä hetken hartaasti, ennen kuin ratkaisu vihdoin löytyi. Toki tämän jälkeen voittajan fiilis oli myös melkoinen.

Mutta mukana on myös paljon puzzleja, joiden ratkaisu on yksinkertainen ja toteutus todella hankala. Äärettömän tiukoilla aikarajoilla ja ahtailla paikoilla varustettuja hyppelypuzzleja, ansojen väistelyä ja muuta, johon Trinen ilmava fysiikkamalli ei oikein aina kykene. Kun sitten epäonnistuu 30 kertaa pikselintarkkaa hyppyä yrittäessään, peli-ilo jää taka-alalle ja turhautuminen nostaa päätään. Varsinkin, jos epäonnistuneesta hypystä tai suorituksesta palkitaan välittömästi hahmon kuolemalla ja edellinen herätyspiste on tuskallisen kaukana. Siinähän sitten kiipeillään ja tasohypellään soturilla.

On paha sanoa, onko vika minussa vai pelissä. Ehkä Trine-pelailustani on vain liian kauan aikaa ja olen jo unohtanut liikaa niitä temppuja ja taitoja, joita olin alkuperäisten pelien myötä hionut. Mutta tuskin ainakaan yksistään: pelasinhan Trine 2:n vielä reippaamman Trine-tauon jälkeen ja se tuntui pelisuunnittelultaan paljon sujuvammalta ja toimivammalta paketilta. Siitä DLC:lle täytyy nostaa hattua, että ainakin siinä on reippaasti sisältöä: kuuden kentän pakettia tahkoaa helposti 3-6 tuntia.

Lue koko arvostelu: Trine 2: The Goblin Menace DLC (Mac, PC, PS3, Xbox 360)