Uusimmat

TT Games tekee itsenäisiä LEGO-pelejä jatkossakin

16.10.2015 16:00 Juho Anttila

TT Games tunnetaan ennen kaikkea maineikkaasta LEGO-pelisarjastaan. Tänä vuonna firma otti aimo askeleen uuteen suuntaan syöksymällä huikean kokoiseksi kasvaneelle lelupelimarkkinalle LEGO Dimensions -pelin voimin. Työn alla on myös melkoisen massiiviseksi kasvava LEGO Marvel’s Avengers.

Tässä vaiheessa moni voisi kuvitella, että firman paukut laitetaan jatkossa LEGO Dimensions -pelin laajentamiseen. Miksi käyttää resursseja itsenäisten pelien kehittämiseen, kun LEGO Dimensions antaa mahdollisuuden yhdistää hahmoja ja seikkailuja eri brändeistä käytännössä loputtomasti.

Perinteisemmistä LEGO-peleistä pitävät voivat kuitenkin huokaista helpotuksesta. LEGO Marvel’s Avengers -pelin ohjaaja Arthur Parsons vakuuttaa, ettei peli missään nimessä tule jäämään viimeiseksi itsenäiseksi LEGO-peliksi. Luvassa on siis jatkossakin sekä itsenäisiä LEGO-pelejä että laajennuksia LEGO Dimensions -brändiin.

Kilpailutilanne muiden lelupelibrändien kanssa tekee tilanteesta astetta sekavamman. Marvelin supersankarihahmot esiintyvät toki itsenäisessä LEGO-pelissä, mutta LEGO Dimensionsin puolella samoja hahmoja ei nähdä. Tämä johtuu luonnollisesti siitä, että Marvelin omistava Disney pyörittää omaa Disney Infinity -brändiään. Osa LEGO Dimensionsissa esiintyvistä hahmoista puolestaan nähdään myös itsenäisten LEGO-pelien puolella. Arthur Parsonsin mukaan tämä ei kuitenkaan aiheuta turhaa sekaannusta, sillä LEGO Dimensions ja itsenäiset LEGO-pelit muodostavat omat, erilliset maailmansa eivätkä mene keskenään sekaisin.

Lähde: Polygon

Lisätietoja: TT Gamesin kotisivu

Lisää aiheesta

LEGO Marvel’s Avengers haukkaa melkoisen tarinajöötin

Dinoja letkeässä toimintaseikkailussa – arvostelussa Lego Jurassic World

Angry Birdsien seuraava valtaus: Legot