Uusimmat

Tulikuumaa politiikkaa – Iranin 1979 vallankumous videopelinä

20.12.2013 11:00 Teemu Viemerö

Iranin vallankumouksen Mustaan perjantaihin perustuva 1979 Revolution: Black Friday -peli epäonnistui Kickstarter-keräyksessä. 395 000 dollarin tavoite jäi vajaaksi 90 000 dollarilla, mutta pelistudio jatkaa sinnikästä taisteluaan peliprojektinsa parissa.

Ink Stories –kehittäjän työstämä peli kuvaa Lähi-Idän historian dramaattisimpiin viime vuosisadan tapahtumiin lukeutuvaa Iranin vallankumousta, jossa maan erittäin länsimielinen hallinto nujerrettiin. Maan lähes yksinvaltiasmainen johtaja joutui maanpakoon ja Iranin poliittinen kurssi kääntyi länsimielisyydestä vahvasti sisäänpäin. Pian vallankumouksen jälkeen syttyi myös kymmenvuotinen Iran-Irak-sota, jonka myötä tyytymättömien kansalaisten suorittaman vallankumouksen hedelmät putosivat uskovaisten fundamentalistien käsiin. Iranin politiikka on yhä tänään vahvasti uskonjohtajien käsissä, mikä näkyy yhä tänään alueen kansainvälisessä politiikassa.

Iranin suhde länsivaltoihin onkin yhä valitettavan jännittynyt, mikä näkyy yllättävillä tavoilla myös maan pelisektorilla – ja ylipäätään Iranin käsittelyssä videopeleissä.

Siksi 1979 Revolution: Black Friday vaikuttaakin poikkeuksellisen kiintoisalta teokselta, olettaen että aiheen käsittely osuu kohdalleen. Merkittävää historiallista politiikkaa, vallankumousta, länsimaallikoille tuoreita näkökulmia ja taustoitusta?

Potentiaalisesti hyvinkin mainiota kamaa siis – ja oi voi joi joi kun saisi olla kärpäsenä katossa, kun Iran-vihaajat pistettäisiin sen pariin.

 

Ink Stories jatkaa pelinsä kehittämistä ja yrittää parhaillaan kerätä budjettia kasaan muilla keinoin.

1979 Revolutionin ääninäyttelijöinä kuullaan muun muassa Max Paynen roolista tuttu James McCaffrey sekä Alan Waken ääninäyttelijä Mathew Porretta. Näyttelijöiden lisäksi mukana on myös Remedyn pelisuunnittelija Sami Järvi, vaikka hänen työtehtävänsä ei ole tiedossa.

Lähde: Joystiq, 1979 Revolution: Black Friday falls short of fundraising goal

Lisätietoja: http://www.1979revolutiongame.com/

Lisää aiheesta

Battlefield 3:lla ei asiaa Iraniin 

Itsenäisyyspäivän pelipoimintoja: onko sinusta pääministeriksi? 

Naishahmot bännättiin Iranin League of Legends -turnauksesta 

Republica Times – vallan vahtikoirasta puolueen puudeliksi