Uusimmat

”Turha odottaa mullistavia juonenkäänteitä”, ynnää Julius Minecraft: Story Mode -seikkailun

14.12.2015 12:45 Jukka O. Kauppinen

Minecraft on kasvanut vuosien mittaan moneksi. Myös Telltalen seikkailupeliksi. Julius Jämsén ei ollut täysin vakuuttunut:

Tajunnan räjäyttävää tarinankerrontaa ja mullistavia juonenkäänteitä on turha odottaa. Kolmessa julkaistussa episodissa on  kahdella sormella laskettava määrä valintoja, joilla vaikutti olevan pitkäkestoisia vaikutuksia. Näistä kummatkin vaikuttavat kuitenkin sen verran järeiltä, että, mikäli valinta ei ollut täyttä silmänlumetta, pelillä on tarinan puolesta jotain uudelleenpeluu arvoa.

Dialogipuita ja ”hän tulee muistamaan tämän” –kylttejä tulee vastaan kyllä samalla tahdilla kuin muissakin peleissä, mutta valintojen painoarvo vaikuttaa pienemmältä. Silti hetkiä, joissa saa vetää lankoja omiin sanomisiinsa, tulee vastaan tasaisesti. Kovaa faktaa on vaikea tarjota, mutta tuntuma suoraviivaistetusta tarinankerronnasta ja pelkistetyistä valinnoista on vahva.

Lue koko arvostelu: Minecraft: Story Mode (Android, iOS, OS X, PC, PS3, PS4, PSV, Wii U, Xbox 360, Xbox One)

minecraft_storymode_arv_0uut2

Lisää aiheesta

Mulkaisu: Minecraft: Story Mode

Tales from the Borderlands episode 4: Escape Plan Bravo (iOS, Mac, PC, PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One)

Game of Thrones Episode 4: Sons of Winter (Mac, PC, PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One)

Game of Thrones Episode 5: A Nest of Vipers (Mac, PC, PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One)

The Walking Dead Season 2 Episode 5: No Going Back (Mac, PC, PS3, Xbox 360)

Tales from the Borderlands (PC, PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One)

Pelikopteri #002 (27.11.2014): Game of Thronesista GTA V:een – avaruuden kautta kiertäen (Checkpoint)

Pelikopteri #003 (1.12.2014) – retroherkkuja, fantasiaa, avaruuspelejä ja ahdistavin selviytymispeli ikinä (Checkpoint)

Pelikopteri #006 (22.12.2014) – vuosi 2014 pähkinänkuoressa (Checkpoint)

Jukka O. Kauppinen

Muropaketin uusimmat