Uusimmat

Ultima Onlinen fanipalvelimet pörräävät edelleen nettiseikkailijoiden iloksi

16.03.2016 23:00 Jukka O. Kauppinen

Ultima Online porskuttaa yhä edelleen kaupallisessa mielessä, mutta niin porskivat myös fanien ylläpitämät ilmaiset palvelimet, freeshardit. Keskustelufoorumilla on ollut aina silloin tällöin aktivoituva shardiketju jo viiden vuoden ajan, ja sieltä onkin ollut mukava aina bongailla mitä faniservereille kuuluu.

Ja niillehän kuuluu vaihtelevia. Ainakin muinoin EA piti faniservereitä tylyinä piraatteina, mutta nykyään niihin ei taideta juuri edes reagoida. Freeshardejakin kun tulee ja menee ihan itsestään.

Topi111 kipusi muutama päivä sitten lauteille kehaisemaan yhtä faniserveriä näin: ”Kyseessä on nykyisiä pieniä pelaajamääriä silmällä pitäen customoitu T2A-henkinen shardi. Kaikki mapista lähtien on customoitu kannustamaan pelaajien välistä kanssakäymistä ja PVP:tä.”

T2A-servereitä kuvaillaan vanhemmassa viestissä näin:

Roolipelaamisesta kiinnostuneille peli tarjoaa erilaisia oikeasti aktiivisia kiltoja, lainvalvojista örkkeihin ja kaupankäyntiin. Kiltojen aktiivisuuden ohella myös ylläpitäjät ovat olleet poikkeuksellisen aktiivisia vetämään erilaisia tapahtumia ja ihailtavasti killoillakin on ihan oikeasti omat kaupunkinsa ja rutkasti pelimaailmassa tapahtuvia erilaisia tempauksia. UO T2A ei siis pakota PVP:ttämään, vaikka painottaakin sitä. Suotavaa on ainakin oppia pakenemaan ja olla varuillaan.

Graafiselta ulkoasultaan peli on vanha, eikä pelimekaniikkakaan ole täydellinen. Se on aina ollut osa Ultimaa: pienten kikkailuiden mahdollistamat erilaiset muiden pelaajien huijaukset ja kantapään kautta oppiminen.

Kiinnostuneet voivat etsiskellä lisätietoja foorumilta, jossa Topikin lupasi päivystää ja avittaa tarvittaessa.

Lisätietoja: Ultima Online – paluu 90-luvulle

Lisää aiheesta

18 vuotta Ultima Onlinea – ja yhä se vain porskuttaa

Lord British: Ultima Online teki sinusta ainutkertaisen virtuaali-ihmisen

Privaatti vai piraatti? Yksityiset MMO-palvelimet haastavat pelitalot

Unelmia simulaatioista – eli kun pelaajat tuhoavat pelisuunnittelijoiden suunnitelmat

Jukka O. Kauppinen

Muropaketin uusimmat