Uusimmat

Unity laajensi PlayStation-osaamistaan yritysostolla

15.11.2015 10:00 Juho Anttila

Pelien kehittäminen on tänä päivänä helpompaa kuin ehkä koskaan. Ehkä suurin syy tähän ovat kehitystyökalut, joiden avulla pelikehitystä voidaan tehdä parhaimmillaan ilman syvällistä ymmärrystä peliohjelmoinnin eri osa-alueiden hienouksista. Unity on näistä kehitystyökalupaketeista etenkin indiekehittäjän näkökulmasta todennäköisesti tärkein.

Suuren ja alati kasvavan laitekannan tukeminen vaatii paljon kehitysresursseja. Unity on nyt lisännyt omaa kehitysvoimaansa ostamalla Bristolissa, Iso-Britanniassa vaikuttavan Engine Room Games -studion. Engine Room Games on toiminut yhteistyössä Unityn kanssa jo vuodesta 2013 ja nyt seurustelusuhde on johtanut toivottavasti onnelliseen ja pitkään liittoon.

Engine Room Games keskittyy PlayStation-kehitykseen. Tällä hetkellä tiimi paiskii töitä PlayStation VR -virtuaalitodellisuuslasien tukemiseksi Unity-työkalupakissa. Lisäksi tiimin odotetaan auttavan Unityn graafisten optioiden ja yleisen suorituskyvyn parantamisessa. Engine Room Games on perustettu vuonna 2008 ja se toimii kahdesta eri toimistosta käsin.

Lähde: Gamesindustry

Lisätietoja: Unityn kotisivu

Lisää aiheesta

Megasuosittu Unity-pelimoottori muuttui ilmaisemmaksi — ja versio 5 julkaistiin

Unity pisti toimitusjohtajan vaihtoon

Huhut osoittautuivat höpöksi – Unity ei ole myynnissä

Juho Anttila

Muropaketin uusimmat