Uusimmat

Upea viikinkiroolipeli Banner Saga 2 julkaistiin mobiileille

30.09.2016 22:00 Jukka O. Kauppinen

The Banner Saga -roolipelit ovat hieno esimerkki joukkorahoituksen mahdollisuuksista. Tunnelmikkaat, upeat seikkailut viehättävät viikinkifantasiallaan, nyt myös taskuseikkailijoita.

Banner Saga 2 näet saapui sekä iOS- että Android-laitteille, sekä tableteilla että luureilla toimivana versiona.

Kickstarter-rahalla luodut Banner Sagat sekoittavat viikinkiaiheista mytologiaa huikeaan fantasiamaailmaan ja maailmanloppua enteileviin kohtaloihin, kun useammanrotuiset olennot ja ihmiset joutuvat pistämään hynttyyt yhteen selvitäkseen hirmuvihollisten vyörystä yli maiden ja mantujen. Peleissä on sekä taitavaa tarinankerrontaa että hyvää taktista taistelua, mutta ennen kaikkea lopullisuutta: jokainen päätös on lopullinen, vieden tapahtumia… Ties minne. Paluuta aiempiin tallennuksiin ei ole. Elä sen kanssa.

Banner Sagat on julkaistu mobiiliversioiden lisäksi myös konsoleille, PC:lle ja Macille.

Banner Saga 2

Stoic ja Versus Evil työstävät parhaillaan pelitrilogiansa kolmatta osaa, jonka luvataan tuovan dramaattisen tarinan ”eeppiseen kliimaksiinsa.”

Lisätietoja: http://www.bannersaga2.com/

Stoic
Kaikki jutut aiheesta

Jukka O. Kauppinen

Muropaketin uusimmat