Uusimmat

Uudelleenversiointibuumi jatkuu – seuraavana vuorossa God of War 3

21.03.2015 12:00 Juho Anttila

Kuluva konsolisukupolvi on melkoinen kierrätyssukupolvi. Välillä tuntuu, että vanhojen suosikkipelien uudelleenversiointeja julkaistaan enemmän kuin kokonaan uusia pelejä. Seuraava meikkiä pintaansa saava klassikkopeli on Santa Monica Studion God of War III.

God of War III julkaistaan PlayStation 4 -konsolille tämän vuoden heinäkuussa. Alun perin vuonna 2010 julkaistu peli sai aikanaan melkoisen hyvän vastaanoton eikä suotta. Olihan kyseessä kuitenkin yksi edellisen konsolisukupolven näyttävimmistä pelikokemuksista puhumattakaan siitä, että myös pelattavuuden puolella asiat olivat niin sanotusti kohdillaan.

Uusioversio pyörii tietenkin 1080p-resoluutiolla. Lisäksi mukaan on ilmeisesti ympätty myös The Last of Us Remastered -kierrätyksestä tuttu valokuvausmoodi, jonka avulla pelimoottorin mahdollisuuksia pääsee ihastelemaan oikein viimeisen päälle.

Lähde: The Market for Computer and Video Games

Lisää aiheesta

Nyt ei spartalaista naurata – God of Warin uusversio on luvattoman heikko esitys

God of Warien myyttilaari kaivelee jo pahnanpohjimmaisia – arvostelussa GoW Ascension

E3Dome: God of War on mammuttimenestys