Uusimmat

Uuden XCOMin viivästymisen syy selvisi

25.11.2011 16:45 Tero Lehtiniemi

2K Marinin työstämän XCOM-pelin tarkoituksena on siirtää klassinen taktiikkasotasarja X-COMin taktiseksi räiskintäpeliksi. Muutosta kritisoitiin erityisesti sarjan vanhojen ystävien suunnalta, ja vieläpä ihan aiheellisesti. Tosin 2K Marinin meriitit esimerkiksi Bioshock-sarjan parissa loivat uskoa siihen, että laatua olisi joka tapauksessa luvassa. Taannoin ensi kevääksi suunniteltu peli kuitenkin sysättiin julkaisija 2K Gamesin seuraavalle tilikaudelle, eli viimeistään maaliskuulle 2013. Nyt syykin on selvä.

2K Marin sai vanhan nimensä 2K Australia takaisin, ja firma on nyt siirretty työskentelemään Irrational gamesin kanssa Bioshock Infiniten parissa. Ilmeisesti ilman kyseistä peliliikettä Infiniten kovasti ensi vuodelle suunniteltu julkaisu ei olisi tapahtunut, ja 2K Marinin, anteeksi siis Australian panos tuskin peliä ainakaan huonontaa. Aikaisemminhan XCOMin viivästymisen syyksi on povailtu sekä ongelmia kehityksessä, että maaliskuisen Mass Effect 3 -julkaisun aiheuttamaa pelkoa.

Ei sillä, etteikö näistä kumpikin voisi olla edelleen yksi päätökseen vaikuttava osatekijä, mutta todennäköisesti syy on yksinkertaisesti se että Bioshock Infiniten valmistuminen on julkaisijan prioriteettilistan kärjessä. Odotamme lopputulosta innolla.

Lähde: MCV

Lue myös

Assassin’s Creed Revelations – haastattelussa pelin suunnittelija ja käsikirjoittaja

L.A. Noire (PC)

Odotettu K18-seikkailu Catherine sai lopulta julkaisupäivän

Ubisoft peruutti PC-pelejä, kukaan ei välittänyt