Uusimmat

Uudet Tomb Raider -kuvat pursuavat seikkailua – ja Laraa

17.07.2008 14:56 Miikka Lehtonen

En olisi ikinä uskonut sanovani tätä, mutta tuloillaan oleva Tomb Raider: Underworld alkaa näyttää pahuksen hyvältä. Tuoreet kuvat esittelevät pelin seikkailupaikkoja, Laran kohtaamia haasteita sekä toki Laraa itseään.

Enpä olisi myöskään 10 vuotta sitten arvannut sanovani vielä tätä, mutta työn alla oleva Tomb Raider: Underworld on pelisarjan kahdeksas osa. Kehityksestä vastaa Tomb Raider: Anniversaryn ja Tomb Raider: Legendin kehittänyt Crystal Dynamics. Testanneiden mukaan peli tuntuu virkistävän tuoreelta ja hyvältä, joten mikäs siinä odotellessa.

Tuoreissa E3-kuvissa esitellään Laran seikkailua vedenalaisissa oloissa, sekä hylätyssä rauniokaupungissa. Liekö eräässä kuvassa esiintyvä kraken itse tarujen eeppinen merihirviö vai muuten vain suuri mustekala? Kuvat voi joka tapauksessa napsauttaa täyteen kokoonsa, mikäli joku haluaa silmäillä tursasta tai jotain muita kuvien yksityiskohtia lähempää. Me emme tuomitse.

Tomb Raider: Underworld julkaistaan PC:lle, PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle ja Wiille marraskuussa 2008.

Lisää aiheesta

Lara Croft uusissa lähikuvissa – Tomb Raider Underworld

Tomb Raider: Anniversary (PS2)

Tomb Raider: Anniversary (PC, PS2, PSP, Wii, 360)

Tomb Raider: Legend (pc, PS2, Xbox, 360)

Nahkaan ja muoviin puetut Tomb Raider –typykät muistuttavat Anniversary-pelistä

Lue myös

Metal Gear Online sai tuntuvan päivityksen sekä omat MM-kisat

Sony-pomo pettyi Squaren Final Fantasy -päätöksestä

Tältä näyttää Xbox 360:n uusi käyttöliittymä