Uusimmat

Uusi Alan Wake ilmestyy jo alle kuukauden päästä

24.01.2012 12:00 Miikka Lehtonen

Tiesimme jo aiemmin, että Remedyn uusi Alan Wake -peli ilmestyisi noin kuukauden päästä, sillä peli oli liitetty mukaan Microsoftin House Party -tempaukseen, joka alkaa helmikuun puolivälissä. Aikataulut tarkentuivat ja mukavasti vielä meidän eduksemme, sillä Alan Wake on sijoitettu fiestan alkupuolelle.

Microsoftillahan on tapana pyöritellä Xbox Live Arcadessa erilaisia tapahtumia, joissa promotaan urakalla ja näkyvästi muutamaa tavallista lupaavampaa peliä. Summer of Arcade on promootioista tunnetuin, mutta keväällä on aika pippaloida Block Partyn myötä. Tänä vuonna Block Partyssä nähdään Warp, Nexuiz, I Am Alive ja Alan Wake’s American Nightmare, joista jälkimmäinen toki kiinnostaa meitä nurkkapatriootteja eniten.

Ilahduttavasti Remedyn peli on sijoitettu promootion alkupuolelle ja täten ilmestyy 22.2. 1200 Microsoft-pisteen hintalapulla varustettuna. Reilun viiden tunnin mittainen Alan Wake -seikkailu mukailee Remedyn mukaan tällä kertaa Quentin Tarantinon tunnelmia ja tulee olemaan toiminnallisempi — sekä nettihuhujen mukaan verisempi — kuin alkuperäinen Alan Wake. Odotamme innolla. Tässä vielä koko Block Party -aikataulu:

  • Warp – 15.2. – 800 MS-pistettä
  • Alan Wake’s American Nightmare – 22.2. – 1200 MS-pistettä
  • Nexuiz – 29.2. – 800 MS-pistettä
  • I Am Alive – 7.3. – 1200 MS-pistettä
Lisää aiheesta

Alan Wake’s American Nightmare ammentaa Tarantino-vaikutteita

Uudesta Alan Wakesta riittää pelattavaa iltapäiväksi

Lue myös

Blizzardin seuraava MMO näyttää sisältävän mainoksia

Diablo 3:sta hiotaan edelleen, isoja ja pieniä muutoksia luvassa

Resident Evil 6 julkistettiin – bioterroristijahtia Kiinassa

Star Wars: The Old Republic (PC)