Uusi Guardians of the Galaxy -peli julkistettiin – Näin Marvel-leffojen ohjaaja James Gunn reagoi traileriin

14.06.2021 22:01 | Muropaketin toimitus

Guardians of the Galaxy -ohjaaja James Gunn on innoissaan Square Enixin tulevasta Guardians of the Galaxy -pelistä.

Elokuvaohjaaja kertoi olevansa erityisen kiinnostunut Draxin käsissään pitämästä laamaa muistuttavasta oliosta. Lisäksi Gunn on innostunut pelaamaan loppuvuodesta ilmestyvää peliä.

Kuten kerroimme aiemmin, studion sovitus on uniikki näkemys sarjakuvista tutusta ryhmästä, joka toteutetaan kolmannen persoonan toimintaseikkailuna. Pelaajat johtavat ryhmää Peter Quillin saappaissa. Pelivideon perusteella fokus on nimenomaan ryhmän keskinäisessä dynamiikassa, jota pelaajat pääsevät muuttamaan tekemillään valinnoilla dialogissa ja kesken tehtävien.

Juoni seuraa Galaksin vartijoita näiden käynnistäessä potentiaalisesti koko universumin tuhoavan tapahtumaketjun, jota he lähtevät heti sen jälkeen estämään. Tarinaa käsikirjoittamassa on ollut arvostettu kirjailija Dan Abnett.

Guardians of the Galaxy julkaistaan PC:lle, PlayStation 5:lle, Xbox Series X/S:lle ja PlayStation 4:lle 26. lokakuuta 2021.