UUSIMMAT

Pelaajien pöljä adressi vaatii Far Cry 5:een ääri-islamisteja ja meksikolaisia

01.06.2017 10:10 | Muropaketin toimitus

Gamers United -organisaation luoma adressi vaatii Ubisoftia keskeyttämään Far Cry 5 -pelin kehityksen, sillä ”pelin uskovaiset eivät ole tarpeeksi realistisia”.

Viime viikolla julkistettu Far Cry 5 sijoittuu ensimmäistä kertaa pelisarjan historiassa Yhdysvaltoihin. Pelin tarinassa kerrotaan Montanan osavaltiossa toimivasta uskonnollisesta Eden’s Gate -kultista, jota johtaa pappi Joseph Seed.

Fundamentalistilahkon jäsenistä kertova tarina on kuitenkin suututtanut Gamers United -nimisen ryhmittymän, jonka Change.org-palvelussa julkaisema adressi vaatii Ubisoftia lopettamaan pelin kehittämisen nykymuodossaan. Ryhmittymän mukaan kristillisen kultin esittäminen pahiksina ei ole realistista. Gamers Unitedin mukaan olisikin realistisempaa, jos Far Cry 5:n hahmot olisivatkin esimerkiksi islaminuskovaisia radikaaleja.

Gamers United toivoo myös, että rasismin välttämiseksi pahisten joukosta löytyisi valkoihoisten amerikkalaisten lisäksi myös esimerkiksi meksikolaisia.

Gamers United argumentoi myös, että pelin tapahtumapaikka pitäisi siirtää Montanasta Kanadaan. Ryhmittymän mukaan Far Cry 5 -pelin anti-amerikkalaisuus saattaa suututtaa amerikkalaiset pelaajat niin pahasti, etteivät he suostu ostamaan peliä.

Adressi on kirjoitettu tavalla, josta on vaikea sanoa, onko se pelkkä vitsi vai todellinen vaatimus Ubisoftille. Adressi on kuitenki herättänyt paljon huomiota sosiaalisessa mediassa, jossa se on otettu vastaan hilpeyden ja epäuskon merkeissä.

Far Cry 5
Kaikki jutut aiheesta

Muropaketin uusimmat